Lehtikaalia ja persiljaa pestossa - syysherkkua!

Kerran teinityttönä tutustuin peston ja spagetin yhdistelmään kaverin yllyttämänä, lapsuudenkodissa meillä ei niin "eksoottisia" ruokia harrastettu. Rakastuin aivan täysillä! Nyt kun kesäisin saa itse kasvatettua basilikaa, teen pestoa itse - kaupan valmispurkkeja tulee harvemmin enää ostettua.
Näin syksystä basilikat ovat jo nuupahtaneet mutta syysviileissä lehtikaali ja persilja antavat satoa vielä komeasti, joten pesto valmistetaan sesongin mukaan.

Tarvitaan:

50 g lehtikaalia lehtiruodit poistettuna

noin kourallinen persiljaa

valkosipulinkynsi

0,5 dl auringonkukan siemeniä

1,5 dl oliiviöljyä

1 dl parmesanraastetta

ripsaus sormisuolaa/merisuolaa

Näin teet:

Ryöppää kaalinlehtiä kiehuvassa vedessä yksi minuutti. Huuhtele kylmällä vedellä ja valuta hyvin, puristele vielä ylimääräistä vettä pois.

Laita kaikki ainekset yhteen ja soseuta.

Säilyy raikkaan makuisena jääkaapissa muutaman päivän.

Ja sitten Nautiskele!

Kirjat - loputonta inspiraatiovirtaa

Keväällä ja kesällä aika menee niin ulkopuuhissa, ettei puutarhakirjoja tule luettua, lähinnä netistä hakee täsmätietoa milloin mihinkin asiaan. Nyt syksyllä luppoaikaa on enemmän. Niinpä tässä on tullut lukaistua muutamia kirjoja - jotka ovat aiheuttaneet sen että ensi kevättä odottaa malttamattomasti, pääsisi kokeilemaan uusia vinkkejä... Pahuksen talvi on tuossa välissä! Olen kirjaston suurkuluttaja, joitakin puutarhakirjoja löytyy tosin omastakin hyllystä. Hyötykasveihin painottuvia kirjoja tulee luettua enemmän, niiden kanssa kun joka kesä on oma jumppansa - mitä voi vielä tehdä paremmin.

Paula Ritanen-Närhi Suomalainen puutarhakirja

Tästä kaikki alkoi. Ensimmäinen kesä oli tuota pihaa ihmetelty, kun sain tämän kirjan tuparilahjaksi. Tuli ahaa-elämys. Tuolla ulkonahan voi tehdä mitä vaan. Kirjassa esitellään tavallisten ihmisten pihoja, eri tyylejä, monenlaisia valintoja.  Kirja antoi itselle inspiraatiota ruveta tekemään sinänsä valmiista pihasta sitä omanlaista.

Annika Christensen & Ulrica Otterling Ruukkupuutarha - iloa ympäri vuoden

Tämäkin opus löytyy omasta hyllystä. Tämän kirjan parasta antia ovat niin inspiroivat kuvat että sormia syyhyttää päästä istutushommiin kun niitä vilkaiseekin. Ja toki pätevää tekstiä löytyy myös: tuhdisti tietoa kukkaruukkujen maailmasta - sommitteluohjeita, käyttövinkkejä, lukematon määrä kasveja esiteltynä sekä joka vuodenajalle on oma kappaleensa. Inspiroiva kirja joka sai minut innostumaan kuistien ja muiden pihan nurkkien "sisustamisesta".  Kun asetelmia ja ruukkujenkasveja päivittää vuodenaikojen mukaan, saavat silmät aina uutta ihasteltavaa. Kauniit asiat tekevät mielelle hyvää!

Sonja Lumpeen kirjat Satoa saunan takaa ja Kotipihan kasvihuone

Varsinkin aloittelevalle puutarhurille hyviä opuksia. Selkeää tektiä, ei liian hifistelevää ja mukana omia kokemuksia. On aina lohduttavaa lukea varsinkin siitä kun kaikki ei menekään ihan niin nappiin - että ei se aina suju muillakaan!
Aika paljon tietoa ahmineena kirjoissa oli paljon tuttua asiaa, mutta silti vaan aina oppii jotain uuttakin. Kuten kasvarin tuuletus. Mieluummin viileää ja kuivaa, kuin vähän lämpimämpää mutta kosteaa. Varsinkin loppukesän viileydessä ei tekisi mieli avata kasvihuoneen ovea, mutta seinät valuu vettä. Olen siis uskaliaasti tuulettanut joka päivä lähes säällä kuin säällä ja totta - kasvihuone pysyy paljon kuivempana eikä hometta juurikaan ole. Ja hyvin tomaatit jatkavat kypsymistään.

Teija Tuisku & Heidi Haapalahti Makupuutarhuri

Kirja joka saa veden kielelle! Kirjassa kerrotaan, kuinka kasveista saa parhaimmat maut esille ja annetaan vinkkejä hyvistä lajikkeista. Monet lajikkeet pilataan sillä, että koitetaan saada aikaan maksimaalinen sato jolloin makuominaisuudet saattavat kärsiä. Vähän kun löytyy tuota kulinaristin vikaa, niin kirjassa kehutut lajikkeet saivat heti uteliaisuuden heräämään.
Kirjoittaja Heidi Haapalahden kesäkurpitsasuosikki on vanha italialainen Costata Romanesco - lajike, jonka makua kehutaan todella herkulliseksi, pähkinäisen kermaiseksi. Tätähän pitää saada! Kesäkurpitsa on helppo kasvatettava, mutta mikään makuelämyshän se ei itsessään ole. Costata Romanesco ei kuulema tee niin paljoa satoa kuin peruslajikkeet mutta maku sitäkin herkullisempi. Omasta mielestä näin on jopa parempi - kesäkurpitsaa tuntuu aina tulevan liikaa - nytkin jääkaappi on pötkylöitä pullollaan. Vaan Suomesta tämän herkkulajikkeen siemeniä ei tunnu saavan, se on varmaan suunnattava katseet ulkomaalaisiin siemenkauppoihin.
Kirjassa esitellään myös perunatasting ja tähän liittyy toinen kokeiluhaaveni - vanhat perunalajikkeet ja ylipätään lajikkeet, joita ei saa ostettua marketin hyllystä. Koska en omista (suureksi harmiksi) kellaria, en voi kasvattaa mitään suuria määriä, joten perusruokaperunat ostetaan joka tapauksessa kaupasta. Silloin mieluummin uhraa kallisarvoisen maatilkun sellaisten kasvien ja lajikkeiden kasvatukseen, joita ei muuten pääsisi maistelemaan. Jokohan ensi kesänä saan pidettyä oman perunatastingin?

 Ulla Lehtosen Ullan puutarha ja viljelyvinkit

Kirjalla on ikää toistakymmentä vuotta ja nykykirjoihin verrattuna esimerkiksi kuvat näyttävät vanhanaikaisilta . Mutta ei saa antaa ulkonäön hämätä! Luin kirjan kannesta kanteen lähes ahmien. Jos haluaa tuhdin tietopaketin puutarhan ja varsinkin kasvimaan luonnonmukaisesta hoidosta, pitkänlinjan kokemuksen ja oppien värittämänä, suosittelen. Tästä löytyy kaikki - kalkitukset, lannoitukset, kasvitaudit, kasvituholaiset, kompostointi...
Suurin opettelun aihe itsellä on lannoitus ja kalkitseminen. Pienelle maatilkulle ei raaski viljavuustutkimuksia teettää, joten lannoitusta tulee tehtyä aikalailla mutu-tuntumalla. Maan Ph-testejä kait saa suht helposti hankittua, täytynee ehkä ensi keväänä mielenkiinnosta sellaista kokeilla?

Ruukkupuutarha -kirjan inspiroima oman kuistin edusta. Itsekasvatettua Tsinniaa, Samettikukkaa, Keijunmekkoa, sekä kaupasta ostettuja Verenpisaroita, Syyskrysanteemi, Mårbackan pelargoni ja Hopeahärkki.

Melkein japanilainen puutarha

Kävin vuosia sitten - vajaa kymmenen vuotta siitä jo itseasiassa on -  Portlandin japanilaisessa puutarhassa (http://japanesegarden.com/). Ajankohta sattui syksyyn ja puiden pudonneet lehdet sekä matalalta paistava aurinko loivat paikkaan omanlaistaan pehmeän hämyistä tunnelmaa.

Alue on jaettu viiteen osaan eli pienempään teemapuutarhaan: Flat Garden, Strolling Pond Garden, Tea Garden, Natural Garden sekä Sand and Stone Garden.

Muistikuvat eivät ole enää tarkkoja mutta tämä saattaa olla osa "Teepuutarhasta"

Sand and Stone Garden. Hiekka aivan kuin lainehtii kivien ympärillä.

Tämä on lempikuvani. Strolling Pond Garden - voisiko suomennos olla Vaeltelevan Veden Puutarha? Mikä ihana nimi. Tämä on sieltä "Alempi lampi" (Lower Pond).

"Kuun silta" (Moon Bridge, Strolling Pond Garden)

Flat Garden. Ajatelkaa mikä homma on syksyisin pitää hiekka lehdettömänä...

Taivaalliset Putoukset (Heavenly Falls, Natural Garden)

Upeasta visiitistä huolimatta en voisi kuvitella että oma puutarha edustaisi kokonaan japanilaisen puutarhan tyyliä. Pieninä ripauksina se kuitenkin toimii.

Jo viime kesänä minua mietitytti pihan leikkimökin takana oleva alue. Siellä on pari isoa kannellista kompostilaatikkoa ja kukkapenkin jäännös, jonka edellinen asukas oli tehnyt mutta se oli heinittynyt. En pidä siitä että pihassa on unohdettuja nurkkia eli hyödyntämättömiä alueita. Varsinkin kun tontti ei ole suuren suuri. Halusin siis tämänkin nurkkauksen hyödyntää, muutenkin kuin kompostialueena. Syntyi ajatus tehdä sinne oma pieni japanilaistyyppinen puutarha - pieni maistiainen ja tyyliltään muusta pihasta poikkeava nurkkaus. "Japanihtava" eli melkein japanilainen puutarha se ehkä enemmänkin on. Mitään yllä kuvatun tapaistakaan en sinne siis saa, mutta joitain tyylisuuntaa muistuttavia elementtejä - esimerkiksi kivitorni olisi aika ihana. Harmi vain että täälläpäin maailmaa moinen maksaa maltaita...

Kivitorni Sapporosta, Portland Japanise Garden

Leikkimökin takana on pihan kuivin alue, siinä on useampi koivu jotka imevät kaiken veden, minkä lisäksi siellä on suurimman osan päivää varjoista. Ei siis puhettakaan sammaleesta tai rehevistä, syvän vihreistä kasveista. Haasteellisinta on siis saada sinne jotain vihreää. Toistaiseksi edelliseltä asukkaalta jääneessä kukkapenkissä asustelee Tarhakalliokielo, istuttamani Köynnöshortensia ja Varjoyrtti, sekä kompostilaatikoiden takana Seppelvarpua, jota jäi yli etupihan siistimisestä ja kokeilumielessä istutin ne tänne. Vähän olen rakentelua jo aloitellut, vaan nurkan lopullinen muoto on vielä hakusassaan. Nyt taas näitä kuvia katsellessani ideoita alkaa putkahdella. Lainasin kirjastosta myös suomalaisia japanilaisia puutarhoja käsittelevän kirjan, sieltä luultavasti ideoita kumpuaa lisää. Nyt syksyllähän sitä olisi hyvä rakennella, kun muut puutarhahommat alkavat olla tehty. Kuten muuallakin pihassa, pyrin tekemään rakennelmat jo valmiina olevista tykötarpeista. Esimerkiksi puutavara on edellisen asukkaan tontille jättämää ja kivialueen kivet jäivät ylimääräiseksi naapurilta, joten kyse taitaa olla Melkein japanilaisesta kierrätyspuutarhasta.

Nyt näistä kuvista syntyi ajatushahmotelma, että vaikka nurkkaus on pieni, sen voisi silti jakaa muutamaan pienempään "puutarhaan" eli erityyliseen osioon. Ja mikäpä japanilaisuuteen kuuluu kuin nuo ihanat tunnelmalliset nimet kuten Heavenly Falls - jo nimi siivittää ajatukset johonkin rauhoittavaan ja kauniiseen! 

Miltä oma Melkein japanilainen puutarha näyttää siis nyt - kun kaikki on vielä aluillaan?

Sisääntulo, heinäseiväsportti. Oikealla kompostilaatikot ja kottikärrynurkka. Vasemmalla Kiinanlaikkuköynnös jonka siirsin tähän tänä kesänä. Taustalla juuri ja juuri erottuu kivillä reunustettu kukkapenkki johon on tehty heinäseipäistä tukirakennelma Köynnöshortensialle.

Tässä on suurin osa alueesta - kuten sanottua, se on pieni. Tämä kuva on otettu Köynnöshortensiapenkin suunnasta. Niin sanottu pitkospuusilta ja kivialue. Yksi patsas, muita vielä odotellaan. Sekin patsas taitaa olla enemmän intialaishenkinen kuin japanilainen. Toisaalta esimerkiksi japanilainen kivitornikoriste on saanut alkunsa intialaisten stupasta (näin kertoi Anne Paalon ja Jari Jetsosen kirja Japanilainen puutarha suomalaisittain), joten annettakoon tyylirikko anteeksi ;)

Tämä on uusin rakennelma Melkein japanilaisessa puutarhassa, tämän portin tarkoitus on rajata alueen takaosaa. Toive olisi saada portin toiselle puolelle iso kivitorni tai muu katseenvangitsija, nyt siitä on vain näkymä naapurin takapihan metsikköön. Naruilla sidottu kivi on "pysäytinkivi", joka viestittää ettei tästä ole suotavaa kulkea. Tämänkin yksityiskohdan poimin edellämainitusta kirjasta. 

Jää nähtäväksi, kuinka tämä Melkein japanilainen puutarha -projekti edistyy!

Sammalen alla

Virtaa ääneti puro.

Kuuntelen sitä.

Kohta minusta tulee

läpikuultava, tyyni.

-Ryokan

(Haiku-runon suomennos Tuomas Anhava teoksessa Kevään kukat, syksyn kuu)

Laattapihatien reunustat - Ikuinen sota(ko?)

Meille tullaan pihaan laatoitettua pihatietä pitkin. Laatoituksen ulkosyrjillä on kivi- ja kivituhkareunukset. En tiedä miksi koko alue ei ole laatoitettu, liittyykö se jotenkin vesien imeytymiseen...? Joka tapauksessa reunuksessa ei ole muuten vikaa, mutta ajan kuluessa siihen on pesitynyt lukematon määrä erilaisia rikkaruohoja - miten ne jaksavat niin karussa maassa edes kasvaa? Mutta niin vain kasvavat.

Ensimmäisenä kesänä katselin niitä ja ajattelin että jotain pitäisi keksiä.

Toisena kesänä myrkytin niitä kasvimyrkyllä ja kitkin pois.

Tänä kesänä katselin taas iloista rikkajoukkoa, suihkuttelin etikkavedellä ja kitkin.

Vaan eipä nuo ota nokkiinsa.

Nyt sitten naapurilta jäi kivituhkaa ylimääräiseksi, joten reunukset on otettu uusiksi: rikkaruohottunut aines pois, uutta tilalle. Yhden päivän projekti, helppo homma.

Mitäköhän veikkaisi - milloin rikkaruohot kasvavat alueelle uudestaan?

Rikkojen valtaama kiveys. Joissain kohdin tyyppejä kasvaa vielä enemmänkin.

Suodatinkangas, uudelleen asetellut kivet ja uutta puhdasta kivituhkaa päälle. Loppusilaus harjalla, niin että pinnan saa tasaiseksi. Ihan viimeiseksi kaadoin päälle vielä vettä tiivistämään hiekkaa.

Tältä se näyttää nyt. Ainakin hetken.

Syysperinne - Paholaisenhillo

Kun isot runkotomaatit alkavat kunnolla kypsyä, tulee niitä sellaista vauhtia ettei meinaa ehtiä kaikkia syömään. Varsinkin, kun itse kasvatetut, ohutkuoriset ja kypsinä kerätyt tomaatit eivät säily ihan niin kauaa kuin kaupan versiot.

Oma ehdoton lemppari tomaattien hyödyntämiseen on Paholaisenhillo ja sitä väsään joka syksy. Varsinkin kun tänä vuonna oli omia chilejä käytettäväksi niin että oli mahdollisuus saada sitä tulisuuttakin hillokkeeseen. Pari kertaa olen käyttänyt kaupan chilejä ja en tiedä mitä niille tehdään kun ei niissä ainakaan tulisuutta ole. Tai ehkä lähikaupan tarjonta vain on huonoa...

Ohje jolla hilloa olen tehnyt, löytyy Dansukkerin nettisivuilta, laitanpa sen tähänkin:

800 g tomaatteja (tai sama määrä säilykepurkista kuorittuja tomaatteja tomaattimehussa)
400 g punaisia paprikoita
4 - 6 punaista chiliä
6 - 8 valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 tl oreganoa
0,5 dl etikkaa
1 pkt (330 g) Dansukker Hillo-marmeladisokeria.

Kalttaa tomaatit eli leikkaa tuoreisiin tomaatteihin ristiviillot ja laita ne pieneksi hetkeksi kiehuvaan veteen. Jos teen omista tomaateista, en tee viiltoja sillä ohut kuori rullautuu kyllä hyvin ilmankin. Ota tomaatit pois vedestä, irrota kuoret ja poista kovat kannat. Lohko ja kippaa kattilaan. Jos käytät säilyketomaatteja, kippaa ne liemineen kattilaan ja leikkaa saksilla neljään osaan.

Poista chileistä ja paprikoista siemenet ja silppua kattilaan. Murskaa valkosipulinkynnet ja laita mausteiden kera kattilaan. Kiehuta noin puoli tuntia.

Lisää etikka ja marmeladisokeri, keitä vielä 3-5 minuuttia. Itse kuumennan lasipurkit 100 asteisessa uunissa ja kiehautan niiden kannet vedessä. Kaadan valmiin hillon kuumiin purkkeihin ja kuumat kannet päälle - patalappuja tarvitsee näppien suojaksi! Hillot säilytetään jääkaapissa.

Tämä on herkkua vaikka minkä kanssa - suloinen makean ja tulisuuden yhdistelmä! Perinteinen käyttökohde on esimerkiksi hampurilaiskastikkeena mutta juuri söin tätä kanarisoton lisukkeena, nam nam! Omat makumieltymykset lienee rajana. Tulisuutta voi säädellä chilien tulisuuden ja määrän mukaan. Itse tykkään että tulisuus on mukava pieni vivahde, eikä peitä liikaa muita makuja.

 

Syysihastus - Komeamaksaruohot

On vaikea nimetä lempikukkaa tai kasvia, se vaihtelee myös vuodenajan mukaan. Mutta näin syksyisin yksi ihastus on Komeamaksaruohot. Jokin niiden pienissä, tiiviinä ryhmänä kukkivissa kukinnoissa on kiehtovaa. Varsinaista kokoelmaa ei vielä ole, vasta muutama lajike, mutta keräily jatkuu, pikkuhiljaa...

Havupenkissä kukkii tummalehtinen "Matrona". Sillä on ihana, valkopohjainen kukinto.

Tämän kesän hankinta on "Purple Emperor". Mahtavan purppuraiset lehdet ja vahvan pinkki kukinto, ai että! Kovasti odotan ensi vuotta jolloin kasvi ovat paremmassa kasvussa kuin näin ensimmäisen vuoden taimena.

Kun muut Komeamaksaruohot jo kukkivat, miettii "Herbsfreude" vielä, avatako nuppujaan vaiko eikö. Ulkonäöltään perinteinen, vihreät lehdet ja tasaisen vaaleanpunertava kukinto. Tai itseasiassa samassa penkissä kasvaa kahta Komeamaksaruohoa, hyvin samannäköistä, joista osa on Herbsfreudea, osa nimettömistä pistokkaista kasvatettua, enkä enää muista kuka on mitä kun taimien paikkaa on vaihdeltu. Kutsun siis kaikkia etupihan penkin Komeamaksaruohoja tällä lajikenimellä, kun en ulkonäössä ole eroja havainnut.

Monesti otan komeamaksaruohoa maljakkoon sisälle, ne kestävät ihan uskomattoman kauan. Ja kasvattavat nopeasti juuret - parina talvena olen tökännyt pistokkaat multaan ja kasvatellut niitä sisällä ruukussa. Ne pysyvät elossa juuri ja juuri, ja joskus on käynyt niin että itse pistokaskasvi kuolee mutta sen juurakosta alkaa kasvaa uutta tainta. Ja kun ne keväällä saa ulos, ryöhähtävät onnettoman oloiset taimet komeaan kasvuun. Ei voi perennan kasvatus enää helpompaa olla.
Ja niin ihana....

Rakas luumupuu

En tiedä pihassa olevan luumupuun alkutarinaa. Muistelen kovasti, että tämän talon yli kymmenen vuotta sitten rakentaneet puhuivat, etteivät itsekään alkuun tajunneet pihassa olevaa luumupuuta, kunnes perheen tytär oli keräillyt maahan pudonneita luumuja.

Joka tapauksessa puu on jo aika korkea ja erittäin satoisa. Luumut ovat tummia ja makeita, tosin pieniä. Jos raakileita harventaisi niin hedelmät olisivat varmasti isompia, mutta eihän puun oksille ylety millään. Tikapuitakaan ei oikein saa runkoa vasten kun oksia on joka suuntaan.

Puusta on tullut minulle kovin rakas. Ehkäpä juuri sinnikkään satoisuutensa vuoksi, vaikka luumujen kanssa sitten ihmetelläänkin, kun ei niitä kaikkia ehdi hyödyntämään millään. Haluan kuvitella että puu on jostain linnun levittämästä siemenestä itse paikkansa valinnut ja tontinlaidalle kasvanut. Siinä se nyt kertoilee tarinoitaan kuin vanha mummeli.

Mitä luumuista sitten voi tehdä, muuta kuin syödä tuoreeltaan? Pariin kertaan olen tehnyt hilloa, joko pelkästään luumuista tai omenalla ja kanelilla höystettynä. Harmittavasti muut perheenjäsenet eivät ole luumuhillosta niin innoissaan, joten yhdelle ihmiselle sitä tuppaa tulemaan liikaa. Viime vuoden luumumarmeladi on vielä syömättä joten tänä vuonna jätän luumuhillotehtailut.

Tänä vuonna testailen uutta aluevaltausta, nimittäin luumuliköörin tekoa. Lasipurkkiin luumuja ja vodkaa, annetaan seistä muutama kuukausi, siivilöidään ja maustetaan sokeriliemellä. Teko-ohjeita katselin Kääpiölinnan köökissä -blogista. Siellä juuri neuvottiin lisäämään sokeri vasta uuttamisen jälkeen jotta likööri maistuu makuaineelle, ei sokerille. Muissa löytämissäni ohjeissa sokeri laitettiin purkkiin muiden aineiden kanssa.Vaikka Kääpiölinnan sivuilta löytyi selkeä resepti, tuli sitä kuitenkin vähän tehtyä sinnepäin. Luumuja on reilusti, viinaa vähemmän. Yhteen purkkiin laitoin mausteeksi vaniljatangon. Noh, tämä on eloni ensimmäinen likööritestailu, joulukuussa nähdään, mitä muuta saatiin aikaan kuin hyvin viinassa uitettuja luumuja!

Ja tottakait luumuista leivotaan. Aina vähän sävellän leipoessani, kaikki määrät eivät ole niin justiinsa.

Kaarnikan puutarhan luumutorttu

Pohja
150 g margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl spelttijauhoja (oma ehdoton suosikki on Vääksyn Myllyn luomuspeltistä jauhettu spelttijauho)
1 tl leivinjauhetta

Täyte
Sopivasti luumuja, suunnilleen puoli litraa paloina ja kivet poistettuna
noin 50 g saksanpähkinöitä karkeasti rouhittuna - voi laittaa enemmänkin mutta tämän verran sattui nyt kaapista löytymään
kaneli-sokeria

Muruseos
50 g voita
1 dl kaurahiutaleita
0,5 dl vehnäjauhoja
1 dl fariinisokeria
1 tl vanilliinisokeria


Täytteeseen vaahdotetaan pehmeä rasva ja sokeri, lisätään kananmuna. Kuivat aineet sekoitetaan yhteen ja lisätään taikinaan. Levitä taikina piirakkavuoalle.
Täytettä varten puolita luumt ja poista kivet. Jos on isoja hedelmiä niin paloittele pienemmiksi.
Levitä luumut piirakkapohjalle ja ripottele päälle saksanpähkinärouhe ja kanelisokeria.
Muruseosta varten sulata voi, lisää sokeri ja muut aineet, sekoita ja ripottele luumujen päälle.
Paisto 200 asteisessa uunissa reilu puoli tuntia - kunnes taikina ja täyte on kypsä.

Kyllähän se piirakka vaniljakastikkeen kera maistuu, kun syysaurinko lämmittää kuistilla vielä kovasti.

Miten käy kun vanhasta pellosta tehdään kasvimaapalsta nimeltä Poimulehti väliN:llä?

No ainakin se vaatii muutaman voimallisen sanan. Hikeä. Väsyneitä lihaksia. Paljon hyttysmyrkkyä. Monta termarillista kahvia.

Hulluus kasvaa tehdessä - ainakin tällä puutarhurilla. Jo ensimmäisen kesän jälkeen tuntui, että voisihan tuo kasvimaa olla isompikin. Vaan oman tontin rajat tulevat vastaan. Sitten näin ilmoituksen että tänä keväänä omaan kuntaan on tulossa kasvimaapalstoja vuokralle. Heti pistin nimen listaan, luvassa kokonainen aari viljelymaata Kesämaaksi nimetyltä palsta-alueelta.

Palsta-alue on vanhaa viljelymaata, joka on saanut olla oman onnensa nojansa joitakin vuosia. Keväällä traktori kävi kääntämässä maan ja tällainen näky uutta palstailijaa keväällä odotti.

En yhtään ajatellut, mitä tarkoittaa perustaa kasvimaa vanhalle pellolle, minkään sortin kokemusta moisesta ei ole. Joten olihan palsta alkuun lähes järkytys.  Rikkaruohojuurakkoa oli joka paikka pullollaan. Palstat saatiin vasta toukokuun lopulla, joten kiireiseksi kevät meni. Kun omassa pihassakin olin haalinut aika monta projektia alkukesään, meinasi palstan kanssa iskeä taisteluväsymys heti alkuunsa. Sitten vielä loppukesästä meni reilu kuukausi sairasteluun ja kun ensimmäisen kerran pitkään aikaan pääsin palstalle ja totesin sen olevan yhtä juolavehnäpeltoa, kirosin ja päätin jo että luovun koko helkutin pläntistä.

Mutta sitten sieltä löytyi komeaakin komeampia kyssäkaalin palleroita, ja ylikasvaneet Timo -perunat maistuivat yllättävän hyvältä. Jopa pikkuinen parsakaali oli selvinnyt kaalikoiden herkuttelulta ja piskuisia purjojakin löytyi, taistelemassa rikkaruohojen keskellä.

Puutarhurin hulluus alkoi kolkutella, ei en minä vielä luovuta. Päätin että jatkan viljelyä puolikkaalla aarilla, joka on vähän helpommin hallittavissa oleva alue. Lähes apinamaisella raivolla hyökkäsin maan kimppuun.

Kiehtovinta kahden kasvimaan hoitamisesssa on niiden erilaisuus. Kaikki on erilaista, maaperä ja pienilmasto.  Kuten mainitsin, palsta on vanhaa peltomaata, joka on vasta otettu uudelleen viljelykäyttöön. Humuskerros ei ole kovin paksu, vaihdellen 15 - 30 cm ja sen alla on hiesu- ja hiekkapohjaa. Puiden ympäröimä rinne on suojainen ja aurinko paistaa alalle koko päivän. Oman pihan maassa on paksu multakerros, keskikesälläkin maa on osittain varjoisa ja läheinen järvi luo omat sääoikkunsa tuulineen. Kotipihalla haasteena ovat kotilot ja varsinkin loppukesällä liika varjoisuus, palstalla taas metsän eläimet, valtava rikkaruohojen määrä sekä helposti kuivuva maa. Kumpikin kasvimaa vaatinee ihan omat niksinsä onnistumiseen, ja siinäpä sitä opittavaa riittää.

Kun kesä meni palstan kanssa plörinäksi, päätin aloittaa kaiken alusta.

Tehtävä nro 1: Aita jäniksien ja peurojen varalle. Samalla aita auttaa itseäkin hahmottamaan alan paremmin. Kun verkkoa ostaessa iski idiotismi ja laskin aidattavan alueen koon väärin, on puolikas palstani jaettu kahtia - toinen puoli on aidattu verkolla ja toinen risuaidalla. Risut tuskin estävät jäniksiä, joten sillä puolen kasvatan "elukoita kestävää" satoa.

Risuaitaa ja kaikesta selviävät samettiruusut

Tehtävä nro 2: Humuskerroksen paksuntaminen ja rikkaruohojen taltutus. Jaoin palstan selkeisiin istutusalueisiin, joista tein kohopenkit. Osan penkeistä kaivoin auki hiekkakerrokseen asti ja laitoin kuoppaan risuja, kasvijätettä ja lantaa, mullat päälle. Osa penkeistä on vain myllätty perusteellisesti ympäri. Penkkien väliin jääviltä käytäviltä kaavin multakerrosta penkkeihin ja laitoin tilalle penkkien pohjalta kaivettua hiekkaa. Tuloksena on kohopenkit, jotka on päällystetty talvea vasten kasvijätekatteella. Ajatus on että niin penkkien sisällä kuin päälläkin olevat kasvijätteet talven aikana maatuvat lisäten humusta ja toivon mukaan kastematojakin saisi maahan asukkaiksi enemmän. Kunnolla myllätyistä kohopenkeistä myös rikkaruohoja on toivon mukaan helpompi nyppiä pois (tämä kikka tepsi ainakin kotikasvimaalla). Ja ne katteet kesän aikana, niitä tarvitaan!

Penkit odottaa ensi kesää...

Tehtävä nro 3: Kuivuus. Rinnemaa ja hiekkapohja - ei ihan helpoin maaperä sateettomina kausina. Kohopenkit eivät ehkä ole ideaalit tältä kannalta - näin ainakin eräs viljelijäveteraani sanoi. Maan oma kosteus ei riitä nousemaan kohopenkkeihin. Itse uskon kuitenkin että mitä korkeampi multakerros, sen paremmin se pidättää kosteutta. Aion myös pitää kohopenkkien juuressa pienet ojat, jotka toivottavasti keräävät rinnettä alas juoksevaa vettä. Ajatuksissa on myös testata apilan kasvatusta kohopenkkien reunoilla pitämässä kosteutta sekä tietenkin ne katteet itse penkeissä. Ensi kesä näyttää, kuinka tämä kohopenkkiajatukseni toimii.

Tällainen siitä nyt tuli. Osa toisen puolen maasta on pressun alla rikkaruohojen taltuttamiseksi, ensi vuonna siihen voisi istuttaa maanparannuskasvia. Tuossa kuvan etualalla näkyy kesäkurpitsapenkiksi ajateltu reunustettu penkki. Se syntyi aikalailla extempore kun raivasin ojanvierustaa ja totesin että hyvää maata siinäkin käytettäväksi.

Palstoille on annettu nimet. Omani on Poimulehti. Tai kuten portissa lukee "Poimunlehti". Jotenkin aina mielessäni ajattelen sen n-kirjaimen siihen nimeen ja niin kylttiä tehdessänikin sen sinne sitten survaisin kunnes rupesin miettimään että hetkonen. Mutta saa nyt olla, palsta on nyt Poimunlehti, väliN:llä.

Onni on pieniä hetkiä. Kuten kahvitauko herkun kera, kun on kaivettu kuoppaa niin että lihakset huutaa.

Tunnelmia kasvihuoneesta

Syyskuu ja kasvihuoneesssa alkaa loppusuora häämöttää. Osa kasveista on jo työnsä tehneet ja ne on kerätty kasvarista pois. Tässä vaiheessa vuotta päivällä lämpöä ja aurinkoa saattaa vielä riittää mutta yöt alkavat olla aikas vilpoisia, jopa vain muutama aste lämmintä. Kaikki tomaatinpallerot eivät ehdi kypsyä, tietäähän sen, mutta kovasti hoputan, punastukaa jo...

Kevät ja kauden aloitus.

Toukokuu oli lämmin, joten taimet sai ulos karaistumaan hyvissä ajoin. Toukokuun lopulla kaikki ovat jo päässeet kasvarin multiin. Tässä vaiheessa taimet tuntuvat niin onnettomilta rimpuloilta, tuleeko niistä mitään...

Tänä vuonna kaikki kasvihuoneen taimet olivat itse kasvatettuja: viittä lajia tomaattia (joista osa ulkona kasvavia), kolmea lajia kurkkua, chiliä, munakoisoa ja basilikaa.

Heinäkuu

Heinäkuun alkupuolella pienet taimet ovat vain muisto ja rehevät kasvit valloittavat koko huoneen. Teen aina saman tietoisen virheen eli istutan kasvarin vähän liian täyteen, jotta saan jokaisen kohdan hyödynnettyä. Tomaatit kasvavat lavankauluslaatikoissa takarivissä, laatikoiden etualalla on matalammaksi jäävät chilit ja munakoisot, basilikat kasvavat siellä sun täällä. Kurkut ovat omissa altakasteluruukuissaan huoneen takaseinällä jossa on kaikkein suojaisinta ja kosteinta. Olen todennut tämän järjestyksen olevan toimiva. Kurkkujen satokausi alkaa jo kesäkuussa jolloin tomaatit vasta availevat kukkiaan. Kun kurkut hyytyvät elokuuhun mennessä, saa tomaattisatoa ruveta keräilemään. Koko kesän joku kasvi tekee satoa herkuteltavaksi.

Elokuu

Elokuussa tomaatinvarret notkuvat tertuista. Pitkin kesää olen leikellyt tomaateista ylimääräisiä lehtiä pois jotta mahdun jotenkuten kulkemaan käytävällä. Kypsiä tomaatteja on saanut napsia jo elokuun alusta kun kirsikkatomaatit alkavat kypsyä. Kuvan tertut kuuluvat runkotomaatti Shirleylle.

Syyskuu

Vihdoin syyskuussa isotkin tomaatit alkavat punastella. Olen ajatellut jatkossa kasvattaa enemmän kirsikkatomaatteja jolloin sato ehtii varmimmin kypsyä. Nyt esimerkiksi kirsikkatomaatti Gardener`s Delight on jo lähes satonsa kypsyttänyt, kun runkotomaatissa on raakileita vaikka kuinka paljon. Kaikkein nopeiten satoa on tähän asti ruvennut tekemään ulkona kasvava pensastomaatti Gold Nugget, jonka ihanan makeista keltaisista tomaateista saa nauttia jo heinäkuussa. Se on meidän perheen ehdoton suosikkitomaatti!

Munakoiso Ophelia

 Tänä kesänä kokeilin ensimmäistä kertaa munakoison kasvatusta. Esikasvatus oli yllättänkin helppoa ja taimista tuli komeita. Lajikkeena oli minimunakoiso Ophelia, jonka satoa pääsi nautiskelemaan elokuussa. Sanotaan että munakoiso on vaativampi hoidettava, joten ehkä oli aloittelijan tuuria, kun itsestä tuntui että taimet kasvoivat ja elivät mainiosti ilman sen kummempia hoitamisia - siinä samalla ne menivät kuin tomaatitkin.

Chili Piment d'Espelette

Chilin satoisuus yllätti myös ensikertaa kokeilevan. Viime vuonna yritin kasvattaa paprikaa, mutta taimikasvatus ei onnistunut. Tänä vuonna chilien kanssa ei ollut ongelmia ja jokainen puska teki kymmenisen chiliä - neljän puskan sato on siis ollut enemmän kuin tarpeeksi meidän perheen tarpeisiin.

Tämä vuosi oli hyvä kasvihuonevuosi - lämpöä saatiin mukavasti ja vaikka suoranaisia helteitä ei paljoa ollut, kasvarin kannalta se on itseasiassa parempi. Lämpötilat pysyvät kohtuullisina eikä kastelua tarvinut tehdä ihan jatkuvasti. Ja vaikka puutarhuri repi pelihousujaan kun heinäkuun alussa iski yhtäkkinen kylmäkausi sateineen, ei kasvit olleet moksiskaan. Kasvoivat vain. Ne osaavat ottaa elämän kasvattajaansa rennommin.

Syksy tuoksuu jo. Miltä kasvimaan sato näyttää?

Koska oma puutarhailijaura on kovin aluillaan, riittää sadon kasvatuksessa aina paljon kummasteltavaa ja uutta oppii joka kerta. Säätkin tuovat omaa maustettaan kasvatteluun. Ihanaa ja välillä myös niin turhauttavaa, kuten milloin minkäkin ötököiden hyökkäykset herkkuapajille tai oikullisen sään tempaukset. Onneksi ilon hetkiä kuitenkin piisaa, kuten kesän ensimmäinen kypsynyt tomaatti, kahvihetki puutarhatöiden lomassa ulkona tai avautunut kukka yhdessä monista lempikukkijoista.

Tänä kesänä uutta ihmeteltävää toi myös vuokrattu kasvimaapalsta. Kerron palstasta vielä myöhemmin lisää, mutta on ollut opettavaista tutustua näihin hyvin erilaisiin kasvuolosuhteisiin, jotka oma piha ja palsta tarjoavat. Oman pihan kasvimaa on runsasmultainen, keskikesälläkin osittain varjoinen ja läheinen järvi tuo omat vivahteensa ilmasto-oloihin. Suurin haaste on varjoisuus varsinkin loppukesällä sekä kotiloiden ja etanoiden armeijat!

Oman pihan kasvimaalla kasvoi tänä kesänä uutena kokeiluna latva-artisokka, parsakaali ja purjo, sekä aiemminkin kasvatettuja kyssä- ja lehtikaalia, pinaattia, herneitä, valkosipulia, avomaakurkkua, salaatteja ja kesäkurpitsaa.

Latva-artisokka ei kyllä kasvanut alkukesän jälkeen mihinkään. Haaveeksi jäivät ihanan kauniit mykeröt... No, tiesin kyllä kasvin haastavaksi joten siinä mielessä ei osaa olla kovin harmissaan, onnistuminen olisi ehkä ollut pieni ihme!

Latva-artisokka Green Globe ei tehnyt lehtiä kummempaa

Purjo takkuilee myös kasvun kanssa, vika taitaa olla lannoituksessa. Ensi kesänä pitää kiinnittää enemmän huomiota lisälannoitukseen, se unohtui kyllä tänä vuonna tyystin. Mutta minipurjoista saa hyvän kerta-annoksen ruoan sekaan. Toki tässä vielä tovi on kasvuaikaakin jäljellä.

Tummanvihreälehtinen Blaugrüner Winter -purjo.

Parsakaalin, lehtikaalin ja kyssäkaalin suhteen alkukesän haaste oli ennätysmäisen iso kaalikoiden määrä. Ne tunkivat kasvien kimppuun harsoviritelmistä huolimatta. Parsakaali kärsi eniten eikä oikein tehnyt satoa, muut toipuivat paremmin. Lehtikaali varsinkin on kovasti tuuhistunut loppukesää kohden. Hassu ero oli tänä vuonna kahden eri lehtikaalilajikkeen välillä. Vihreä Half Tall kasvoi varsinkin nyt loppukesästä komeaksi mutta purppuralehtinen Redbor ei ole suostunut kasvamaan. Tällaista kokoeroa ei ollut viime kesänä.

Lehtikaalin alimmat lehdet ovat reikiä täynnä mutta latvuksen lehdet ovat jo kokonaisia ja kauniita.

Pinaattisadossa huomasi hyvin säiden vaikutuksen kasvuun: viime vuonna alkukesä oli pitkään viileä ja pinaatti teki huippusadon, Tänä vuonna alkukesän helteet saivat pinaatit kukkimaan paljon aiemmin eikä sato ollut häävi. Ensi kesälle taidan kokeilla Uudenseelanninpinaattia, joka tekisi satoa myös keskikesällä, tai näin olen ainakin ymmärtänyt.

Valkosipulin suhteenkin opeteltavaa riittää. Viime syksynä laitoin maahan talvivalkosipuli Dukatia, sekä ruokakaupan hyllyltä ostettua suomalaista valkosipulia. Kumpikin nousivat hyvin keväällä kasvuun, mutta kovin isoja sipuleista ei tullut. Syytän taas kerran lisälannoituksen puutetta. Kevään peruslannoituksen lisäksi kaikki kasvit saivat alkukesästä katekerroksen tuoretta heinää, mutta sitä olisi pitänyt lisäillä ravinnesyöpöille kasveille useammin tai antaa kasveille lannoitevettä.

Olen katteiden ystävä. Niiden käyttö tuntuu itsestä luonnolliselta - eihän luonnossakaan ole paljasta multapintaa. Katteet antavat maanpinnalle ja lieroille suojaa sekä lannoittavat. Paljas multapinta lähes oikein ahdistaa! Mutta kotipihalla haasteena on tarvittavan katteen saaminen - nurmikonleikkuujätettä ei tule tarpeeksi eikä rikkaruohojen kitkennästäkään tule niin paljon jätettä että se riittäisi koko kasvimaalle. Niinpä haalin kasvijätettä milloin mistäkin katteeksi ja lisälannoituksessa on turvauduttava lantaveteen ja nokkoskäytteeseen. Nokkoskäytettä en ole juurikaan käyttänyt, mutta sen käytön opettelu on ensi kesän to do -listalla.

Avomaakurkku on ollut yksi kinkkisimmistä kasvatettavista. Viime vuonna kirpat söivät taimet, tänä vuonna tuli kyllä muutama kurkkukin mutta paljon paremminkin voisi tulla. Keväällä tein kurkuille kohopenkin lannoitteineen ja kesällä kurkut saivat katetta. Mutta ehkä vähäisen sadon syynä on kasvimaan varjoisuus - ensi kesälle on suunnitteilla siirtää kurkkujen kasvatus aurinkoisemmalle palstakasvimaalle.

Salaattien kanssa pihan runsas kotilo- ja etanakanta on riesa. Tänä kesänä huomasin että violetti ja pystykasvuinen salaatti säilyi vihreitä ja keriviä salaatteja paremmin, joten jatkossa taidan suosia sitä. Myös sidesalaatti pysyi kohtuullisen hyvin syömättömänä. En ole tähän asti tehnyt sen kummempia etana-ansoja tai käyttänyt torjunta-aineita - vain listinyt eteen tulevia kotiloita. Ehkäpä niiden suhteenkin olisi otettava hommaa paremmin haltuun. Varsinkin kun ensimmäistä kertaa mokomat kävivät myös kesäkurpitsoiden kimppuun! Nakersivat kurpitsoiden pinnasta kuoren parempiin suihin. Onneksi kurpitsoita kypsyy sen verran reilusti että riitti niitä omaankin syöntiin.

Yrtit ovat sentään kiitollisia kasvatteja. Penkissä talvehtivat ruohosipulit, appelsiini- ja viherminttu, salviat sekä ranskanrakuuna. Viimeksi mainitut jopa vähän yllättivät, en osannut odottaa niiden selviävän talvesta. Keväällä istutin sitruuna- ja tavallista timjamia, sekä persiljaa. Juuri tuoreiden yrttien käyttö ruoanlaitossa on yksi parhaista asioista kesällä ja sitä kyllä ikävöin talvella.

Salviat ovat valtavia pehkoja!

Vaikka sadon kasvattamisessa on aina omat haasteensa, herättää omalta maalta kerättyjen raaka-aineiden käyttö ruoanlaitossa jotenkin pakahduttavan onnentunteen. Ehkä siinä on jotain alkukantaista - kautta aikojen ihminen on joutunut tekemään töitä ruokansa eteen. Jokin sielujen sopukoissa asuva alkukantainen vietti kehrää tyytyväisenä, kun maahan laittaa siemenen, josta kesän aikana kasvaa jotain kaunista ja herkullista. Eikä haittaa ne parit etananhaukkauksetkaan.

Omaa satoa menossa pannuun ja lautaselle.