Syksy tuoksuu jo. Miltä kasvimaan sato näyttää?

Koska oma puutarhailijaura on kovin aluillaan, riittää sadon kasvatuksessa aina paljon kummasteltavaa ja uutta oppii joka kerta. Säätkin tuovat omaa maustettaan kasvatteluun. Ihanaa ja välillä myös niin turhauttavaa, kuten milloin minkäkin ötököiden hyökkäykset herkkuapajille tai oikullisen sään tempaukset. Onneksi ilon hetkiä kuitenkin piisaa, kuten kesän ensimmäinen kypsynyt tomaatti, kahvihetki puutarhatöiden lomassa ulkona tai avautunut kukka yhdessä monista lempikukkijoista.

Tänä kesänä uutta ihmeteltävää toi myös vuokrattu kasvimaapalsta. Kerron palstasta vielä myöhemmin lisää, mutta on ollut opettavaista tutustua näihin hyvin erilaisiin kasvuolosuhteisiin, jotka oma piha ja palsta tarjoavat. Oman pihan kasvimaa on runsasmultainen, keskikesälläkin osittain varjoinen ja läheinen järvi tuo omat vivahteensa ilmasto-oloihin. Suurin haaste on varjoisuus varsinkin loppukesällä sekä kotiloiden ja etanoiden armeijat!

Oman pihan kasvimaalla kasvoi tänä kesänä uutena kokeiluna latva-artisokka, parsakaali ja purjo, sekä aiemminkin kasvatettuja kyssä- ja lehtikaalia, pinaattia, herneitä, valkosipulia, avomaakurkkua, salaatteja ja kesäkurpitsaa.

Latva-artisokka ei kyllä kasvanut alkukesän jälkeen mihinkään. Haaveeksi jäivät ihanan kauniit mykeröt... No, tiesin kyllä kasvin haastavaksi joten siinä mielessä ei osaa olla kovin harmissaan, onnistuminen olisi ehkä ollut pieni ihme!

Latva-artisokka Green Globe ei tehnyt lehtiä kummempaa

Purjo takkuilee myös kasvun kanssa, vika taitaa olla lannoituksessa. Ensi kesänä pitää kiinnittää enemmän huomiota lisälannoitukseen, se unohtui kyllä tänä vuonna tyystin. Mutta minipurjoista saa hyvän kerta-annoksen ruoan sekaan. Toki tässä vielä tovi on kasvuaikaakin jäljellä.

Tummanvihreälehtinen Blaugrüner Winter -purjo.

Parsakaalin, lehtikaalin ja kyssäkaalin suhteen alkukesän haaste oli ennätysmäisen iso kaalikoiden määrä. Ne tunkivat kasvien kimppuun harsoviritelmistä huolimatta. Parsakaali kärsi eniten eikä oikein tehnyt satoa, muut toipuivat paremmin. Lehtikaali varsinkin on kovasti tuuhistunut loppukesää kohden. Hassu ero oli tänä vuonna kahden eri lehtikaalilajikkeen välillä. Vihreä Half Tall kasvoi varsinkin nyt loppukesästä komeaksi mutta purppuralehtinen Redbor ei ole suostunut kasvamaan. Tällaista kokoeroa ei ollut viime kesänä.

Lehtikaalin alimmat lehdet ovat reikiä täynnä mutta latvuksen lehdet ovat jo kokonaisia ja kauniita.

Pinaattisadossa huomasi hyvin säiden vaikutuksen kasvuun: viime vuonna alkukesä oli pitkään viileä ja pinaatti teki huippusadon, Tänä vuonna alkukesän helteet saivat pinaatit kukkimaan paljon aiemmin eikä sato ollut häävi. Ensi kesälle taidan kokeilla Uudenseelanninpinaattia, joka tekisi satoa myös keskikesällä, tai näin olen ainakin ymmärtänyt.

Valkosipulin suhteenkin opeteltavaa riittää. Viime syksynä laitoin maahan talvivalkosipuli Dukatia, sekä ruokakaupan hyllyltä ostettua suomalaista valkosipulia. Kumpikin nousivat hyvin keväällä kasvuun, mutta kovin isoja sipuleista ei tullut. Syytän taas kerran lisälannoituksen puutetta. Kevään peruslannoituksen lisäksi kaikki kasvit saivat alkukesästä katekerroksen tuoretta heinää, mutta sitä olisi pitänyt lisäillä ravinnesyöpöille kasveille useammin tai antaa kasveille lannoitevettä.

Olen katteiden ystävä. Niiden käyttö tuntuu itsestä luonnolliselta - eihän luonnossakaan ole paljasta multapintaa. Katteet antavat maanpinnalle ja lieroille suojaa sekä lannoittavat. Paljas multapinta lähes oikein ahdistaa! Mutta kotipihalla haasteena on tarvittavan katteen saaminen - nurmikonleikkuujätettä ei tule tarpeeksi eikä rikkaruohojen kitkennästäkään tule niin paljon jätettä että se riittäisi koko kasvimaalle. Niinpä haalin kasvijätettä milloin mistäkin katteeksi ja lisälannoituksessa on turvauduttava lantaveteen ja nokkoskäytteeseen. Nokkoskäytettä en ole juurikaan käyttänyt, mutta sen käytön opettelu on ensi kesän to do -listalla.

Avomaakurkku on ollut yksi kinkkisimmistä kasvatettavista. Viime vuonna kirpat söivät taimet, tänä vuonna tuli kyllä muutama kurkkukin mutta paljon paremminkin voisi tulla. Keväällä tein kurkuille kohopenkin lannoitteineen ja kesällä kurkut saivat katetta. Mutta ehkä vähäisen sadon syynä on kasvimaan varjoisuus - ensi kesälle on suunnitteilla siirtää kurkkujen kasvatus aurinkoisemmalle palstakasvimaalle.

Salaattien kanssa pihan runsas kotilo- ja etanakanta on riesa. Tänä kesänä huomasin että violetti ja pystykasvuinen salaatti säilyi vihreitä ja keriviä salaatteja paremmin, joten jatkossa taidan suosia sitä. Myös sidesalaatti pysyi kohtuullisen hyvin syömättömänä. En ole tähän asti tehnyt sen kummempia etana-ansoja tai käyttänyt torjunta-aineita - vain listinyt eteen tulevia kotiloita. Ehkäpä niiden suhteenkin olisi otettava hommaa paremmin haltuun. Varsinkin kun ensimmäistä kertaa mokomat kävivät myös kesäkurpitsoiden kimppuun! Nakersivat kurpitsoiden pinnasta kuoren parempiin suihin. Onneksi kurpitsoita kypsyy sen verran reilusti että riitti niitä omaankin syöntiin.

Yrtit ovat sentään kiitollisia kasvatteja. Penkissä talvehtivat ruohosipulit, appelsiini- ja viherminttu, salviat sekä ranskanrakuuna. Viimeksi mainitut jopa vähän yllättivät, en osannut odottaa niiden selviävän talvesta. Keväällä istutin sitruuna- ja tavallista timjamia, sekä persiljaa. Juuri tuoreiden yrttien käyttö ruoanlaitossa on yksi parhaista asioista kesällä ja sitä kyllä ikävöin talvella.

Salviat ovat valtavia pehkoja!

Vaikka sadon kasvattamisessa on aina omat haasteensa, herättää omalta maalta kerättyjen raaka-aineiden käyttö ruoanlaitossa jotenkin pakahduttavan onnentunteen. Ehkä siinä on jotain alkukantaista - kautta aikojen ihminen on joutunut tekemään töitä ruokansa eteen. Jokin sielujen sopukoissa asuva alkukantainen vietti kehrää tyytyväisenä, kun maahan laittaa siemenen, josta kesän aikana kasvaa jotain kaunista ja herkullista. Eikä haittaa ne parit etananhaukkauksetkaan.

Omaa satoa menossa pannuun ja lautaselle.