Heinäseivästelyä

Tähän hetkeen paluu menneeseen kesään ja kuinka alkukesästä meni hermo.

Tonttia kiersi heinäseipäistä tehty aita, sikäli hieno ja hyvä idea. Ajan saatossa seipäät vaan olivat lahonneet maahan upotetuista päistä ja aita kaatunut joka suuntaan kallelleen. Vielä viime kesän sitä katselin, tänä kesänä meni se hermo ja revin koko aidan pois.

Sen seurauksena olikin sitten kasa heinäseipäitä, jotka muuten olivat hyvässä kunnossa mutta toisesta päästä lahoja suurin osa. Mitäs näistä tehtäis, tuumailin tovin.

Ensin tehtiin naapurin kanssa pieni pätkä uutta aitaa hyvin säilyneistä seipäistä kompostilaatikoiden taakse. Tarkoitus olisi istuttaa siihen kärhöä, tänä kesänä se jäi tekemättä. Yritin pariinkin otteeseen ottaa omasta alppikärhöstä pistokkaita mutta juurruttaminen ei onnistunut vaikka netissä helpoksi hommaksi kehuttiin. Pöh.

Aidan lisäksi seipäänpaloista syntyi koti Mustaherukka Mortille, eli reunustin kohopenkin heinäseipään pätkillä.

Pätkityistä seipäänpaloista tuli myös pienet kukkalaatikot kaariportin molemmin puolin. Kasviasukkaat vielä puuttuu, tästäkin.

Köynnöshortensialle rakentui köynnöstuki leikkimökin taakse, niin kutsuttuun japanilaiseen puutarhaan. Sinne tein myös pari muuta porttia, joista oli kuvat Melkein japanilainen puutarha -kirjoituksessa.

Yhtenä kesäaamuna selailin netistä kuvia. Vastaan tuli kuva penkistä jonka selkänojassa oli käytetty heinäseipäitä. Siltä istumalta lähdin tekemään samantyylistä. Penkin paikka on tontin rajalla, joten se toimittaa raja-aidan tai ehkä ennemmin "rajan reunustajan" virkaa samalla. Paikka on haasteellinen rinne, joten penkistä tuli porrastettu. Kuten yleensä, tein penkin niistä tarpeista mitä tontilta löytyi: tiilistä, lankuista ja niistä heinäseipäistä.

Myös kasvimaapalstalla on hyödynnetty seipäitä, aidantolppina sekä kesäkurpitsapenkin reunuksena.

Vieläkin on pari seivästä tallessa projekti-ideoihin hyödynnettäväksi. Ylijääneitä hukkapaloja poltetaan takassa ja saadaan lämpöä kämppään.

Heinäseipäistä on tosiaan moneksi.

Viimeinen kesäkurpitsa kahvipöytään

Oman sadon kesäkurpitsat tältä kesältä on kerätty jo aikaa sitten. Mutta jääkapista vielä yksi löytyi, yllätävän hyvin ne kylmässä säilyvät käyttökelpoisina.

Tällä kertaa päätin tehdä kesäkurpitsasta kakkua, kun halusin testata resepti-ideaa.

Tulipas muuten hyvää, kelpasi jopa miehellekin ;) Hän kun suhtautuu yleensä nihkeästi siihen että kasviksia piilotellaan ruokiin, jolloin niitä ei voi ronkkia pois :D

Idea kakkuun syntyi kun kaupassa törmäsin inkiväärisiirappiin, enpä ole aiemmin sellaisen olemassaoloa huomannut. Kun se kesäkurpitsa kaapissa oli niin tein kakun siitä, aika kivaa twistiä makuun voisi tuoda myös muut kurpitsat - niitähän näin syksyllä on kaupassa yllin kyllin tarjolla.


Kaarnikan puutarhan Inkivääri- kesäkurpitsakakku

200 g raastettua kesäkurpitsaa (mielellään pieni kurpitsa, mutta jos on päässyt isoksi niin poista höttöinen siemenosa)
4 dl vehnäjauhoja
1 dl täysjyväspelttijauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl leivinsoodaa
ripaus suolaa
2 tl kanelia
1,5 dl rypsiöljyä
1 dl fariinisokeri
1,5 dl inkiväärisiirappia
4 kananmunaa

Voitele ja jauhota kuivakakkuvuoka.
Sekoita kuivat aineet yhteen. Sekoita kananmunat, kurpitsaraaste, siirappi, sokeri ja öljy. Yhdistä kaikki ainekset ja sekoita varovasti ettei jauhot sitkisty.
Paista 175 asteisessa uunissa 45 - 60 minuuttia.
Parhaimmillaan kun on saanut maustua päivän, pari.

Nautinnollisia kahvihetkiä!

Siemenet maahan - nähdäänhän keväällä?

Syksyllä pahinta ei ole kylmenevät säät tai pimeys. Vaan tottuminen sisälläoloon. Keväällä se alkaa, aamulla ulos, illalla sisälle. Päivän ulkopuuhailun jälkeen olo on fyysisesti väsynyt mutta mieli kuplii onnesta. Nyt eletään lokakuuta ja pihapuuhat alkavat olla tehty vaikka väkisin yrittää keksiä tekemistä.

Onneksi oli vielä edes syyskylvöt ja istutukset. Työrukkasissa jo sormia palelee, saappaissa maan viileys kipristää varpaita. Silti puutarhailija onnessaan myllää multaa, vielä viimeistä kertaa ennen kuin routa kovettaa maan.

Kukkapenkkiin pääsi yrityksenä numero kaksi Ukkolaukkaa. Sen violetti pallomainen kukinto viehättää suuresti. Vaan liekö viime talven syvä routa vei edelliset sipulit, kun ei laukkoja näkynyt. Nyt siis uusi istutusyritys niiden suhteen. Kuusamapuskien väliin istutin tulppaania ja pallerolaukkaa. En oikein ole tulppaanifani, mutta nyt tuntui, että keväälle kaipaisi kukkapiristystä. Kuusamat tulevat lehteen aika myöhään keväällä, joten penkki tuntui oivalliselta kevätkukkijoille. Muutama helmililja siellä olikin jo edellisen asukkaan istuttamana.

Palstalla uusi kasvatuskokeilu on maa-artisokka. Ruokakaupasta ostin maa-artisokan mukuloita ja laitoin ne maahan jo nyt syksyllä - eipä ne kevääseen olisi jääkaapissa säilyneet. Varsinkin kun ensimmäinen istutuspussillinen päätyikin keittona lautaselle! Laitoin istutuspenkin pohjalle myyräverkkoa kun povailevat kuulema myyrävuotta.

Maa-artisokan komea mukula, juuri ja juuri raaskin olla syömättä...

Talvivalkosipulia pitää aina laittaa myös, vaikka en ole tähän mennessä siitä mitään huippusatoa saanutkaan. Tänä vuonna onnistuin saamaan jo viime vuonna haikailemaani Aleksandra - valkosipulia, josta näkee mainintoja aikas usein hyvänä lajikkeena. Aleksandran lisäksi istutin Kodaver -valkosipulia. Sipulit tilasin Hyötykasviyhdistykseltä, isoja kookkaita sipuleita, kauniita kuin mitkä! Syysmarkkinoilta käsiin sattui vielä nippu suomalaisen viljelijän talvivalkosipuleita, lajikenimi jäi kylläkin epäselväksi. Niistä laitoin pari riviä kotikasvimaalle kun muut talvehtivat palstalla. Tuleepa tehtyä vertailua kasvimaiden kasvueroista, toki lajikkeet ovat erit joten täysin vertailukelpoista tästä pikkutestistä ei nyt tule. Palstalla sipulipenkin multaan sekoittelin jo loppukesällä hevosenlantaa. Vähän syksymmällä laitoin tuhkaa, ja nyt istuttaessa ripottelin jokaisen sipulin istutuskuoppaan kanankakkarakeita. Kotikasvimaalla lannoitin penkin kompostimullalla ja laitoin myös kanankakkaa. Lähtisikö näillä eväillä hyvään kasvuun?

Siementen syyskylvöt ovat minulle uusi juttu. Hullaannuin ihan täysin Hyötykasviyhdistyksen siemenvalikoimista ja tilasin paljon siemeniä jo ensi kesälle! Porkkanan siemenet päätin kokeilla laittaa maahan nyt syksyllä. Palstalla kun on siihen oivallinen maaperä - hiekansekainen, hyvin vettä läpäisevä. Toivottavasti kevätkosteus sitten auttaa kasvuunlähdössä, tänä kesänä nimittäin alkukesän kuivuus haittasi porkkanoiden itämistä. Porkkanapenkkiä en sen kummemmin lannoittanut, tuhkaa ripottelin reippaasti pintamultaan ja istutusvakoihin. Hyötykasviyhditystyksen ohjeissa kehoitetaan kastelemaan porkkanantaimia Rohtoraunioyrttikäytteellä joka sisältää paljon kaliumia. Sitä täytynee kesällä kokeilla, moista yrttiä ei ole vaan vastaan tullut vaikka olen koittanut sillä silmällä ympäristöä katsella.

Kolmea väriä porkkanoita pääsi multiin kevättä odottamaan

On aina jotenkin haikeaa laittaa siemeniä tai sipuleita maahan, on kuin päästäisi lapsen maailmalle. Että mitä siitä tulee, kasvaako se sellaiseksi kuin haavekuvissa, vai itääkö siemenistä vain kituliaita taimenparkoja ja sipulit jäävät talven jalkoihin?

Voikaa hyvin, pikkusiemenet, mukulat, sipulit. Nähdään keväällä, jooko?

Kasvimaa talviunille ja komposti-iloittelua

Niin se vaan lokakuu tuli ja varsinkin yölämpötilat lähentelevät nollaa. Vähän sellainen haikea aika. Nurkkien siivoilua, viimeisten satovihannesten maistelua.

Kasvimaakin on nyt laitettu talviunille. Kevyesti käänsin maanpintaa ja kärräsin pintaan kompostista puolivalmista kompostimultaa. Kylläpäs olikin hienoa saada hyödyntää ensimmäistä kertaa omaa kompostia! Lopuksi haravoin vielä pihan lehdet kasvimaan päälle. Keväällä mullanpinta on maanmatosia pullollaan, kun ne ovat saaneet lehtimaton alla asustaa! Toki lehtimatto saattaa houkutella muitakin nilviäisiä talvehtimispuuhiin mutta sen kanssa sitten eletään. Aiemmista vuosista olen oppinut että lehtimatto kannattaa keväällä hyvissä ajoin kerätä pois, jotta routa sulaa eikä kevätauringon kuivattamat lehdet leviä kasvimaalta joka paikkaan. Tänä kesänä olin päällystänyt kasvimaan kulkupolun lehdillä, se osoittautuikin toimivaksi ratkaisuksi. Polku pysyi siistinä ja kesän aikana lehdet maatuivat lähes kokonaan vaikka niitä oli todella paksu kerros.

Lehtikaali  sinnittelee kasvimaan reunalla lehtimaton seasta ja taustalla samettikukat kukkii vielä komeasti, hopeaisen vihreänä loistavan salvian vieressä

Kompostoinnin saloihin pääsin kunnolla perehtymään viime kesänä. Tontilla on edellisiltä asukkailta jäänyt avonainen lehtikomposti, käytän sitä isojen maa-aineserien sekä risujen ja lehtien hävitykseen, jotka veisivät liian ison tilan muista komposteista. Varsinaiseen kasvijätteiden kompostointiin minulla on kaksi isäni tekemää kannellista puulaatikkoa, kumpikin yhden kuution kokoinen. Ohje laatikoihin löytyi netistä Rakentajat.fi -sivuilta. Sain laatikot viime vuoden elokuussa joten kauaa niitä ei ehtinyt täyttää kun tuli jo talvi - mutta lähes täyteen toinen niistä silti tuli. Laatikoiden pohjalle katkoin paksun kerroksen risuja, joita oli tontinnurkalle kertynyt aikamoinen kasa. Saipahan nekin siinä hävitettyä kätevästi.

Kirjoissa kompostointi kuulostaa välillä aikamoiselta tieteeltä, pitää olla hiiltä ja typpeä oikeassa suhteessa. Itse olen mennyt mutu -tuntumalla, tässäkin asiassa. Heittelen kompostiin kertyvää kasvijätettä ja väleihin kuiviketta ilmastoimaan kerroksia. Keväällä ripottelin kompostiin Biolanin kompostiherätettä.

Tänä keväänä viime kesänä täytetty komposti sai jäädä tekeytymään ja aloin täyttää toista laatikkoa. Sen verran olen tekeytymään jäänyttä laatikkoa kurkkaillut, että pinta on selvästi vajentunut kesän aikana - jotain siis tapahtuu. Nyt kun tarvitsin kompostia kasvimaalle, avasin laatikon sivuluukun kokonaan ja lähes yllätyin kuinka hyvin se olikaan maatunut! Toki oksanpaloja tai muita karkeita aineksia erottui mutta paljon vähemmän kuin oletin. Voi puutarhurin pieniä iloja!

Kottikärryllinen kompostia, kaikesta sitä ilostuukin :D

Yhden mokan kyllä tein: olen parina kesänä nyhtänyt pihanurmikosta sammalta pois ja kipannut ne kompostiin. No eihän se maadu millään! Kyllä vähän harmittaa, kun nyt sitä sammaljätettä on joka paikassa. No, otan opikseni...

Tänä kesänä toinen laatikko on tullut ihan pintaa myöten täyteen. Kevään tullen sekoitan aineksia, laitan vähän kompostiherätettä sekaan ja ei muuta kun uutta kompostimultaa odottamaan!

Kasvihuonekin on laitettu talvilevolle. Kasvulaatikoiden multa on palvellut jo pari kesää, joten oli aika tyhjentää laatikot kokonaan. Ensi kesänä uutta hyvää multaa, siinä kelpaa kasvien kasvaa. Hyvää talvea, rakas kasvihuone.

Lehtikaalia ja persiljaa pestossa - syysherkkua!

Kerran teinityttönä tutustuin peston ja spagetin yhdistelmään kaverin yllyttämänä, lapsuudenkodissa meillä ei niin "eksoottisia" ruokia harrastettu. Rakastuin aivan täysillä! Nyt kun kesäisin saa itse kasvatettua basilikaa, teen pestoa itse - kaupan valmispurkkeja tulee harvemmin enää ostettua.
Näin syksystä basilikat ovat jo nuupahtaneet mutta syysviileissä lehtikaali ja persilja antavat satoa vielä komeasti, joten pesto valmistetaan sesongin mukaan.

Tarvitaan:

50 g lehtikaalia lehtiruodit poistettuna

noin kourallinen persiljaa

valkosipulinkynsi

0,5 dl auringonkukan siemeniä

1,5 dl oliiviöljyä

1 dl parmesanraastetta

ripsaus sormisuolaa/merisuolaa

Näin teet:

Ryöppää kaalinlehtiä kiehuvassa vedessä yksi minuutti. Huuhtele kylmällä vedellä ja valuta hyvin, puristele vielä ylimääräistä vettä pois.

Laita kaikki ainekset yhteen ja soseuta.

Säilyy raikkaan makuisena jääkaapissa muutaman päivän.

Ja sitten Nautiskele!

Kirjat - loputonta inspiraatiovirtaa

Keväällä ja kesällä aika menee niin ulkopuuhissa, ettei puutarhakirjoja tule luettua, lähinnä netistä hakee täsmätietoa milloin mihinkin asiaan. Nyt syksyllä luppoaikaa on enemmän. Niinpä tässä on tullut lukaistua muutamia kirjoja - jotka ovat aiheuttaneet sen että ensi kevättä odottaa malttamattomasti, pääsisi kokeilemaan uusia vinkkejä... Pahuksen talvi on tuossa välissä! Olen kirjaston suurkuluttaja, joitakin puutarhakirjoja löytyy tosin omastakin hyllystä. Hyötykasveihin painottuvia kirjoja tulee luettua enemmän, niiden kanssa kun joka kesä on oma jumppansa - mitä voi vielä tehdä paremmin.

Paula Ritanen-Närhi Suomalainen puutarhakirja

Tästä kaikki alkoi. Ensimmäinen kesä oli tuota pihaa ihmetelty, kun sain tämän kirjan tuparilahjaksi. Tuli ahaa-elämys. Tuolla ulkonahan voi tehdä mitä vaan. Kirjassa esitellään tavallisten ihmisten pihoja, eri tyylejä, monenlaisia valintoja.  Kirja antoi itselle inspiraatiota ruveta tekemään sinänsä valmiista pihasta sitä omanlaista.

Annika Christensen & Ulrica Otterling Ruukkupuutarha - iloa ympäri vuoden

Tämäkin opus löytyy omasta hyllystä. Tämän kirjan parasta antia ovat niin inspiroivat kuvat että sormia syyhyttää päästä istutushommiin kun niitä vilkaiseekin. Ja toki pätevää tekstiä löytyy myös: tuhdisti tietoa kukkaruukkujen maailmasta - sommitteluohjeita, käyttövinkkejä, lukematon määrä kasveja esiteltynä sekä joka vuodenajalle on oma kappaleensa. Inspiroiva kirja joka sai minut innostumaan kuistien ja muiden pihan nurkkien "sisustamisesta".  Kun asetelmia ja ruukkujenkasveja päivittää vuodenaikojen mukaan, saavat silmät aina uutta ihasteltavaa. Kauniit asiat tekevät mielelle hyvää!

Sonja Lumpeen kirjat Satoa saunan takaa ja Kotipihan kasvihuone

Varsinkin aloittelevalle puutarhurille hyviä opuksia. Selkeää tektiä, ei liian hifistelevää ja mukana omia kokemuksia. On aina lohduttavaa lukea varsinkin siitä kun kaikki ei menekään ihan niin nappiin - että ei se aina suju muillakaan!
Aika paljon tietoa ahmineena kirjoissa oli paljon tuttua asiaa, mutta silti vaan aina oppii jotain uuttakin. Kuten kasvarin tuuletus. Mieluummin viileää ja kuivaa, kuin vähän lämpimämpää mutta kosteaa. Varsinkin loppukesän viileydessä ei tekisi mieli avata kasvihuoneen ovea, mutta seinät valuu vettä. Olen siis uskaliaasti tuulettanut joka päivä lähes säällä kuin säällä ja totta - kasvihuone pysyy paljon kuivempana eikä hometta juurikaan ole. Ja hyvin tomaatit jatkavat kypsymistään.

Teija Tuisku & Heidi Haapalahti Makupuutarhuri

Kirja joka saa veden kielelle! Kirjassa kerrotaan, kuinka kasveista saa parhaimmat maut esille ja annetaan vinkkejä hyvistä lajikkeista. Monet lajikkeet pilataan sillä, että koitetaan saada aikaan maksimaalinen sato jolloin makuominaisuudet saattavat kärsiä. Vähän kun löytyy tuota kulinaristin vikaa, niin kirjassa kehutut lajikkeet saivat heti uteliaisuuden heräämään.
Kirjoittaja Heidi Haapalahden kesäkurpitsasuosikki on vanha italialainen Costata Romanesco - lajike, jonka makua kehutaan todella herkulliseksi, pähkinäisen kermaiseksi. Tätähän pitää saada! Kesäkurpitsa on helppo kasvatettava, mutta mikään makuelämyshän se ei itsessään ole. Costata Romanesco ei kuulema tee niin paljoa satoa kuin peruslajikkeet mutta maku sitäkin herkullisempi. Omasta mielestä näin on jopa parempi - kesäkurpitsaa tuntuu aina tulevan liikaa - nytkin jääkaappi on pötkylöitä pullollaan. Vaan Suomesta tämän herkkulajikkeen siemeniä ei tunnu saavan, se on varmaan suunnattava katseet ulkomaalaisiin siemenkauppoihin.
Kirjassa esitellään myös perunatasting ja tähän liittyy toinen kokeiluhaaveni - vanhat perunalajikkeet ja ylipätään lajikkeet, joita ei saa ostettua marketin hyllystä. Koska en omista (suureksi harmiksi) kellaria, en voi kasvattaa mitään suuria määriä, joten perusruokaperunat ostetaan joka tapauksessa kaupasta. Silloin mieluummin uhraa kallisarvoisen maatilkun sellaisten kasvien ja lajikkeiden kasvatukseen, joita ei muuten pääsisi maistelemaan. Jokohan ensi kesänä saan pidettyä oman perunatastingin?

 Ulla Lehtosen Ullan puutarha ja viljelyvinkit

Kirjalla on ikää toistakymmentä vuotta ja nykykirjoihin verrattuna esimerkiksi kuvat näyttävät vanhanaikaisilta . Mutta ei saa antaa ulkonäön hämätä! Luin kirjan kannesta kanteen lähes ahmien. Jos haluaa tuhdin tietopaketin puutarhan ja varsinkin kasvimaan luonnonmukaisesta hoidosta, pitkänlinjan kokemuksen ja oppien värittämänä, suosittelen. Tästä löytyy kaikki - kalkitukset, lannoitukset, kasvitaudit, kasvituholaiset, kompostointi...
Suurin opettelun aihe itsellä on lannoitus ja kalkitseminen. Pienelle maatilkulle ei raaski viljavuustutkimuksia teettää, joten lannoitusta tulee tehtyä aikalailla mutu-tuntumalla. Maan Ph-testejä kait saa suht helposti hankittua, täytynee ehkä ensi keväänä mielenkiinnosta sellaista kokeilla?

Ruukkupuutarha -kirjan inspiroima oman kuistin edusta. Itsekasvatettua Tsinniaa, Samettikukkaa, Keijunmekkoa, sekä kaupasta ostettuja Verenpisaroita, Syyskrysanteemi, Mårbackan pelargoni ja Hopeahärkki.

Melkein japanilainen puutarha

Kävin vuosia sitten - vajaa kymmenen vuotta siitä jo itseasiassa on -  Portlandin japanilaisessa puutarhassa (http://japanesegarden.com/). Ajankohta sattui syksyyn ja puiden pudonneet lehdet sekä matalalta paistava aurinko loivat paikkaan omanlaistaan pehmeän hämyistä tunnelmaa.

Alue on jaettu viiteen osaan eli pienempään teemapuutarhaan: Flat Garden, Strolling Pond Garden, Tea Garden, Natural Garden sekä Sand and Stone Garden.

Muistikuvat eivät ole enää tarkkoja mutta tämä saattaa olla osa "Teepuutarhasta"

Sand and Stone Garden. Hiekka aivan kuin lainehtii kivien ympärillä.

Tämä on lempikuvani. Strolling Pond Garden - voisiko suomennos olla Vaeltelevan Veden Puutarha? Mikä ihana nimi. Tämä on sieltä "Alempi lampi" (Lower Pond).

"Kuun silta" (Moon Bridge, Strolling Pond Garden)

Flat Garden. Ajatelkaa mikä homma on syksyisin pitää hiekka lehdettömänä...

Taivaalliset Putoukset (Heavenly Falls, Natural Garden)

Upeasta visiitistä huolimatta en voisi kuvitella että oma puutarha edustaisi kokonaan japanilaisen puutarhan tyyliä. Pieninä ripauksina se kuitenkin toimii.

Jo viime kesänä minua mietitytti pihan leikkimökin takana oleva alue. Siellä on pari isoa kannellista kompostilaatikkoa ja kukkapenkin jäännös, jonka edellinen asukas oli tehnyt mutta se oli heinittynyt. En pidä siitä että pihassa on unohdettuja nurkkia eli hyödyntämättömiä alueita. Varsinkin kun tontti ei ole suuren suuri. Halusin siis tämänkin nurkkauksen hyödyntää, muutenkin kuin kompostialueena. Syntyi ajatus tehdä sinne oma pieni japanilaistyyppinen puutarha - pieni maistiainen ja tyyliltään muusta pihasta poikkeava nurkkaus. "Japanihtava" eli melkein japanilainen puutarha se ehkä enemmänkin on. Mitään yllä kuvatun tapaistakaan en sinne siis saa, mutta joitain tyylisuuntaa muistuttavia elementtejä - esimerkiksi kivitorni olisi aika ihana. Harmi vain että täälläpäin maailmaa moinen maksaa maltaita...

Kivitorni Sapporosta, Portland Japanise Garden

Leikkimökin takana on pihan kuivin alue, siinä on useampi koivu jotka imevät kaiken veden, minkä lisäksi siellä on suurimman osan päivää varjoista. Ei siis puhettakaan sammaleesta tai rehevistä, syvän vihreistä kasveista. Haasteellisinta on siis saada sinne jotain vihreää. Toistaiseksi edelliseltä asukkaalta jääneessä kukkapenkissä asustelee Tarhakalliokielo, istuttamani Köynnöshortensia ja Varjoyrtti, sekä kompostilaatikoiden takana Seppelvarpua, jota jäi yli etupihan siistimisestä ja kokeilumielessä istutin ne tänne. Vähän olen rakentelua jo aloitellut, vaan nurkan lopullinen muoto on vielä hakusassaan. Nyt taas näitä kuvia katsellessani ideoita alkaa putkahdella. Lainasin kirjastosta myös suomalaisia japanilaisia puutarhoja käsittelevän kirjan, sieltä luultavasti ideoita kumpuaa lisää. Nyt syksyllähän sitä olisi hyvä rakennella, kun muut puutarhahommat alkavat olla tehty. Kuten muuallakin pihassa, pyrin tekemään rakennelmat jo valmiina olevista tykötarpeista. Esimerkiksi puutavara on edellisen asukkaan tontille jättämää ja kivialueen kivet jäivät ylimääräiseksi naapurilta, joten kyse taitaa olla Melkein japanilaisesta kierrätyspuutarhasta.

Nyt näistä kuvista syntyi ajatushahmotelma, että vaikka nurkkaus on pieni, sen voisi silti jakaa muutamaan pienempään "puutarhaan" eli erityyliseen osioon. Ja mikäpä japanilaisuuteen kuuluu kuin nuo ihanat tunnelmalliset nimet kuten Heavenly Falls - jo nimi siivittää ajatukset johonkin rauhoittavaan ja kauniiseen! 

Miltä oma Melkein japanilainen puutarha näyttää siis nyt - kun kaikki on vielä aluillaan?

Sisääntulo, heinäseiväsportti. Oikealla kompostilaatikot ja kottikärrynurkka. Vasemmalla Kiinanlaikkuköynnös jonka siirsin tähän tänä kesänä. Taustalla juuri ja juuri erottuu kivillä reunustettu kukkapenkki johon on tehty heinäseipäistä tukirakennelma Köynnöshortensialle.

Tässä on suurin osa alueesta - kuten sanottua, se on pieni. Tämä kuva on otettu Köynnöshortensiapenkin suunnasta. Niin sanottu pitkospuusilta ja kivialue. Yksi patsas, muita vielä odotellaan. Sekin patsas taitaa olla enemmän intialaishenkinen kuin japanilainen. Toisaalta esimerkiksi japanilainen kivitornikoriste on saanut alkunsa intialaisten stupasta (näin kertoi Anne Paalon ja Jari Jetsosen kirja Japanilainen puutarha suomalaisittain), joten annettakoon tyylirikko anteeksi ;)

Tämä on uusin rakennelma Melkein japanilaisessa puutarhassa, tämän portin tarkoitus on rajata alueen takaosaa. Toive olisi saada portin toiselle puolelle iso kivitorni tai muu katseenvangitsija, nyt siitä on vain näkymä naapurin takapihan metsikköön. Naruilla sidottu kivi on "pysäytinkivi", joka viestittää ettei tästä ole suotavaa kulkea. Tämänkin yksityiskohdan poimin edellämainitusta kirjasta. 

Jää nähtäväksi, kuinka tämä Melkein japanilainen puutarha -projekti edistyy!

Sammalen alla

Virtaa ääneti puro.

Kuuntelen sitä.

Kohta minusta tulee

läpikuultava, tyyni.

-Ryokan

(Haiku-runon suomennos Tuomas Anhava teoksessa Kevään kukat, syksyn kuu)

Laattapihatien reunustat - Ikuinen sota(ko?)

Meille tullaan pihaan laatoitettua pihatietä pitkin. Laatoituksen ulkosyrjillä on kivi- ja kivituhkareunukset. En tiedä miksi koko alue ei ole laatoitettu, liittyykö se jotenkin vesien imeytymiseen...? Joka tapauksessa reunuksessa ei ole muuten vikaa, mutta ajan kuluessa siihen on pesitynyt lukematon määrä erilaisia rikkaruohoja - miten ne jaksavat niin karussa maassa edes kasvaa? Mutta niin vain kasvavat.

Ensimmäisenä kesänä katselin niitä ja ajattelin että jotain pitäisi keksiä.

Toisena kesänä myrkytin niitä kasvimyrkyllä ja kitkin pois.

Tänä kesänä katselin taas iloista rikkajoukkoa, suihkuttelin etikkavedellä ja kitkin.

Vaan eipä nuo ota nokkiinsa.

Nyt sitten naapurilta jäi kivituhkaa ylimääräiseksi, joten reunukset on otettu uusiksi: rikkaruohottunut aines pois, uutta tilalle. Yhden päivän projekti, helppo homma.

Mitäköhän veikkaisi - milloin rikkaruohot kasvavat alueelle uudestaan?

Rikkojen valtaama kiveys. Joissain kohdin tyyppejä kasvaa vielä enemmänkin.

Suodatinkangas, uudelleen asetellut kivet ja uutta puhdasta kivituhkaa päälle. Loppusilaus harjalla, niin että pinnan saa tasaiseksi. Ihan viimeiseksi kaadoin päälle vielä vettä tiivistämään hiekkaa.

Tältä se näyttää nyt. Ainakin hetken.

Syysperinne - Paholaisenhillo

Kun isot runkotomaatit alkavat kunnolla kypsyä, tulee niitä sellaista vauhtia ettei meinaa ehtiä kaikkia syömään. Varsinkin, kun itse kasvatetut, ohutkuoriset ja kypsinä kerätyt tomaatit eivät säily ihan niin kauaa kuin kaupan versiot.

Oma ehdoton lemppari tomaattien hyödyntämiseen on Paholaisenhillo ja sitä väsään joka syksy. Varsinkin kun tänä vuonna oli omia chilejä käytettäväksi niin että oli mahdollisuus saada sitä tulisuuttakin hillokkeeseen. Pari kertaa olen käyttänyt kaupan chilejä ja en tiedä mitä niille tehdään kun ei niissä ainakaan tulisuutta ole. Tai ehkä lähikaupan tarjonta vain on huonoa...

Ohje jolla hilloa olen tehnyt, löytyy Dansukkerin nettisivuilta, laitanpa sen tähänkin:

800 g tomaatteja (tai sama määrä säilykepurkista kuorittuja tomaatteja tomaattimehussa)
400 g punaisia paprikoita
4 - 6 punaista chiliä
6 - 8 valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 tl oreganoa
0,5 dl etikkaa
1 pkt (330 g) Dansukker Hillo-marmeladisokeria.

Kalttaa tomaatit eli leikkaa tuoreisiin tomaatteihin ristiviillot ja laita ne pieneksi hetkeksi kiehuvaan veteen. Jos teen omista tomaateista, en tee viiltoja sillä ohut kuori rullautuu kyllä hyvin ilmankin. Ota tomaatit pois vedestä, irrota kuoret ja poista kovat kannat. Lohko ja kippaa kattilaan. Jos käytät säilyketomaatteja, kippaa ne liemineen kattilaan ja leikkaa saksilla neljään osaan.

Poista chileistä ja paprikoista siemenet ja silppua kattilaan. Murskaa valkosipulinkynnet ja laita mausteiden kera kattilaan. Kiehuta noin puoli tuntia.

Lisää etikka ja marmeladisokeri, keitä vielä 3-5 minuuttia. Itse kuumennan lasipurkit 100 asteisessa uunissa ja kiehautan niiden kannet vedessä. Kaadan valmiin hillon kuumiin purkkeihin ja kuumat kannet päälle - patalappuja tarvitsee näppien suojaksi! Hillot säilytetään jääkaapissa.

Tämä on herkkua vaikka minkä kanssa - suloinen makean ja tulisuuden yhdistelmä! Perinteinen käyttökohde on esimerkiksi hampurilaiskastikkeena mutta juuri söin tätä kanarisoton lisukkeena, nam nam! Omat makumieltymykset lienee rajana. Tulisuutta voi säädellä chilien tulisuuden ja määrän mukaan. Itse tykkään että tulisuus on mukava pieni vivahde, eikä peitä liikaa muita makuja.

 

Syysihastus - Komeamaksaruohot

On vaikea nimetä lempikukkaa tai kasvia, se vaihtelee myös vuodenajan mukaan. Mutta näin syksyisin yksi ihastus on Komeamaksaruohot. Jokin niiden pienissä, tiiviinä ryhmänä kukkivissa kukinnoissa on kiehtovaa. Varsinaista kokoelmaa ei vielä ole, vasta muutama lajike, mutta keräily jatkuu, pikkuhiljaa...

Havupenkissä kukkii tummalehtinen "Matrona". Sillä on ihana, valkopohjainen kukinto.

Tämän kesän hankinta on "Purple Emperor". Mahtavan purppuraiset lehdet ja vahvan pinkki kukinto, ai että! Kovasti odotan ensi vuotta jolloin kasvi ovat paremmassa kasvussa kuin näin ensimmäisen vuoden taimena.

Kun muut Komeamaksaruohot jo kukkivat, miettii "Herbsfreude" vielä, avatako nuppujaan vaiko eikö. Ulkonäöltään perinteinen, vihreät lehdet ja tasaisen vaaleanpunertava kukinto. Tai itseasiassa samassa penkissä kasvaa kahta Komeamaksaruohoa, hyvin samannäköistä, joista osa on Herbsfreudea, osa nimettömistä pistokkaista kasvatettua, enkä enää muista kuka on mitä kun taimien paikkaa on vaihdeltu. Kutsun siis kaikkia etupihan penkin Komeamaksaruohoja tällä lajikenimellä, kun en ulkonäössä ole eroja havainnut.

Monesti otan komeamaksaruohoa maljakkoon sisälle, ne kestävät ihan uskomattoman kauan. Ja kasvattavat nopeasti juuret - parina talvena olen tökännyt pistokkaat multaan ja kasvatellut niitä sisällä ruukussa. Ne pysyvät elossa juuri ja juuri, ja joskus on käynyt niin että itse pistokaskasvi kuolee mutta sen juurakosta alkaa kasvaa uutta tainta. Ja kun ne keväällä saa ulos, ryöhähtävät onnettoman oloiset taimet komeaan kasvuun. Ei voi perennan kasvatus enää helpompaa olla.
Ja niin ihana....

Rakas luumupuu

En tiedä pihassa olevan luumupuun alkutarinaa. Muistelen kovasti, että tämän talon yli kymmenen vuotta sitten rakentaneet puhuivat, etteivät itsekään alkuun tajunneet pihassa olevaa luumupuuta, kunnes perheen tytär oli keräillyt maahan pudonneita luumuja.

Joka tapauksessa puu on jo aika korkea ja erittäin satoisa. Luumut ovat tummia ja makeita, tosin pieniä. Jos raakileita harventaisi niin hedelmät olisivat varmasti isompia, mutta eihän puun oksille ylety millään. Tikapuitakaan ei oikein saa runkoa vasten kun oksia on joka suuntaan.

Puusta on tullut minulle kovin rakas. Ehkäpä juuri sinnikkään satoisuutensa vuoksi, vaikka luumujen kanssa sitten ihmetelläänkin, kun ei niitä kaikkia ehdi hyödyntämään millään. Haluan kuvitella että puu on jostain linnun levittämästä siemenestä itse paikkansa valinnut ja tontinlaidalle kasvanut. Siinä se nyt kertoilee tarinoitaan kuin vanha mummeli.

Mitä luumuista sitten voi tehdä, muuta kuin syödä tuoreeltaan? Pariin kertaan olen tehnyt hilloa, joko pelkästään luumuista tai omenalla ja kanelilla höystettynä. Harmittavasti muut perheenjäsenet eivät ole luumuhillosta niin innoissaan, joten yhdelle ihmiselle sitä tuppaa tulemaan liikaa. Viime vuoden luumumarmeladi on vielä syömättä joten tänä vuonna jätän luumuhillotehtailut.

Tänä vuonna testailen uutta aluevaltausta, nimittäin luumuliköörin tekoa. Lasipurkkiin luumuja ja vodkaa, annetaan seistä muutama kuukausi, siivilöidään ja maustetaan sokeriliemellä. Teko-ohjeita katselin Kääpiölinnan köökissä -blogista. Siellä juuri neuvottiin lisäämään sokeri vasta uuttamisen jälkeen jotta likööri maistuu makuaineelle, ei sokerille. Muissa löytämissäni ohjeissa sokeri laitettiin purkkiin muiden aineiden kanssa.Vaikka Kääpiölinnan sivuilta löytyi selkeä resepti, tuli sitä kuitenkin vähän tehtyä sinnepäin. Luumuja on reilusti, viinaa vähemmän. Yhteen purkkiin laitoin mausteeksi vaniljatangon. Noh, tämä on eloni ensimmäinen likööritestailu, joulukuussa nähdään, mitä muuta saatiin aikaan kuin hyvin viinassa uitettuja luumuja!

Ja tottakait luumuista leivotaan. Aina vähän sävellän leipoessani, kaikki määrät eivät ole niin justiinsa.

Kaarnikan puutarhan luumutorttu

Pohja
150 g margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl spelttijauhoja (oma ehdoton suosikki on Vääksyn Myllyn luomuspeltistä jauhettu spelttijauho)
1 tl leivinjauhetta

Täyte
Sopivasti luumuja, suunnilleen puoli litraa paloina ja kivet poistettuna
noin 50 g saksanpähkinöitä karkeasti rouhittuna - voi laittaa enemmänkin mutta tämän verran sattui nyt kaapista löytymään
kaneli-sokeria

Muruseos
50 g voita
1 dl kaurahiutaleita
0,5 dl vehnäjauhoja
1 dl fariinisokeria
1 tl vanilliinisokeria


Täytteeseen vaahdotetaan pehmeä rasva ja sokeri, lisätään kananmuna. Kuivat aineet sekoitetaan yhteen ja lisätään taikinaan. Levitä taikina piirakkavuoalle.
Täytettä varten puolita luumt ja poista kivet. Jos on isoja hedelmiä niin paloittele pienemmiksi.
Levitä luumut piirakkapohjalle ja ripottele päälle saksanpähkinärouhe ja kanelisokeria.
Muruseosta varten sulata voi, lisää sokeri ja muut aineet, sekoita ja ripottele luumujen päälle.
Paisto 200 asteisessa uunissa reilu puoli tuntia - kunnes taikina ja täyte on kypsä.

Kyllähän se piirakka vaniljakastikkeen kera maistuu, kun syysaurinko lämmittää kuistilla vielä kovasti.

Miten käy kun vanhasta pellosta tehdään kasvimaapalsta nimeltä Poimulehti väliN:llä?

No ainakin se vaatii muutaman voimallisen sanan. Hikeä. Väsyneitä lihaksia. Paljon hyttysmyrkkyä. Monta termarillista kahvia.

Hulluus kasvaa tehdessä - ainakin tällä puutarhurilla. Jo ensimmäisen kesän jälkeen tuntui, että voisihan tuo kasvimaa olla isompikin. Vaan oman tontin rajat tulevat vastaan. Sitten näin ilmoituksen että tänä keväänä omaan kuntaan on tulossa kasvimaapalstoja vuokralle. Heti pistin nimen listaan, luvassa kokonainen aari viljelymaata Kesämaaksi nimetyltä palsta-alueelta.

Palsta-alue on vanhaa viljelymaata, joka on saanut olla oman onnensa nojansa joitakin vuosia. Keväällä traktori kävi kääntämässä maan ja tällainen näky uutta palstailijaa keväällä odotti.

En yhtään ajatellut, mitä tarkoittaa perustaa kasvimaa vanhalle pellolle, minkään sortin kokemusta moisesta ei ole. Joten olihan palsta alkuun lähes järkytys.  Rikkaruohojuurakkoa oli joka paikka pullollaan. Palstat saatiin vasta toukokuun lopulla, joten kiireiseksi kevät meni. Kun omassa pihassakin olin haalinut aika monta projektia alkukesään, meinasi palstan kanssa iskeä taisteluväsymys heti alkuunsa. Sitten vielä loppukesästä meni reilu kuukausi sairasteluun ja kun ensimmäisen kerran pitkään aikaan pääsin palstalle ja totesin sen olevan yhtä juolavehnäpeltoa, kirosin ja päätin jo että luovun koko helkutin pläntistä.

Mutta sitten sieltä löytyi komeaakin komeampia kyssäkaalin palleroita, ja ylikasvaneet Timo -perunat maistuivat yllättävän hyvältä. Jopa pikkuinen parsakaali oli selvinnyt kaalikoiden herkuttelulta ja piskuisia purjojakin löytyi, taistelemassa rikkaruohojen keskellä.

Puutarhurin hulluus alkoi kolkutella, ei en minä vielä luovuta. Päätin että jatkan viljelyä puolikkaalla aarilla, joka on vähän helpommin hallittavissa oleva alue. Lähes apinamaisella raivolla hyökkäsin maan kimppuun.

Kiehtovinta kahden kasvimaan hoitamisesssa on niiden erilaisuus. Kaikki on erilaista, maaperä ja pienilmasto.  Kuten mainitsin, palsta on vanhaa peltomaata, joka on vasta otettu uudelleen viljelykäyttöön. Humuskerros ei ole kovin paksu, vaihdellen 15 - 30 cm ja sen alla on hiesu- ja hiekkapohjaa. Puiden ympäröimä rinne on suojainen ja aurinko paistaa alalle koko päivän. Oman pihan maassa on paksu multakerros, keskikesälläkin maa on osittain varjoisa ja läheinen järvi luo omat sääoikkunsa tuulineen. Kotipihalla haasteena ovat kotilot ja varsinkin loppukesällä liika varjoisuus, palstalla taas metsän eläimet, valtava rikkaruohojen määrä sekä helposti kuivuva maa. Kumpikin kasvimaa vaatinee ihan omat niksinsä onnistumiseen, ja siinäpä sitä opittavaa riittää.

Kun kesä meni palstan kanssa plörinäksi, päätin aloittaa kaiken alusta.

Tehtävä nro 1: Aita jäniksien ja peurojen varalle. Samalla aita auttaa itseäkin hahmottamaan alan paremmin. Kun verkkoa ostaessa iski idiotismi ja laskin aidattavan alueen koon väärin, on puolikas palstani jaettu kahtia - toinen puoli on aidattu verkolla ja toinen risuaidalla. Risut tuskin estävät jäniksiä, joten sillä puolen kasvatan "elukoita kestävää" satoa.

Risuaitaa ja kaikesta selviävät samettiruusut

Tehtävä nro 2: Humuskerroksen paksuntaminen ja rikkaruohojen taltutus. Jaoin palstan selkeisiin istutusalueisiin, joista tein kohopenkit. Osan penkeistä kaivoin auki hiekkakerrokseen asti ja laitoin kuoppaan risuja, kasvijätettä ja lantaa, mullat päälle. Osa penkeistä on vain myllätty perusteellisesti ympäri. Penkkien väliin jääviltä käytäviltä kaavin multakerrosta penkkeihin ja laitoin tilalle penkkien pohjalta kaivettua hiekkaa. Tuloksena on kohopenkit, jotka on päällystetty talvea vasten kasvijätekatteella. Ajatus on että niin penkkien sisällä kuin päälläkin olevat kasvijätteet talven aikana maatuvat lisäten humusta ja toivon mukaan kastematojakin saisi maahan asukkaiksi enemmän. Kunnolla myllätyistä kohopenkeistä myös rikkaruohoja on toivon mukaan helpompi nyppiä pois (tämä kikka tepsi ainakin kotikasvimaalla). Ja ne katteet kesän aikana, niitä tarvitaan!

Penkit odottaa ensi kesää...

Tehtävä nro 3: Kuivuus. Rinnemaa ja hiekkapohja - ei ihan helpoin maaperä sateettomina kausina. Kohopenkit eivät ehkä ole ideaalit tältä kannalta - näin ainakin eräs viljelijäveteraani sanoi. Maan oma kosteus ei riitä nousemaan kohopenkkeihin. Itse uskon kuitenkin että mitä korkeampi multakerros, sen paremmin se pidättää kosteutta. Aion myös pitää kohopenkkien juuressa pienet ojat, jotka toivottavasti keräävät rinnettä alas juoksevaa vettä. Ajatuksissa on myös testata apilan kasvatusta kohopenkkien reunoilla pitämässä kosteutta sekä tietenkin ne katteet itse penkeissä. Ensi kesä näyttää, kuinka tämä kohopenkkiajatukseni toimii.

Tällainen siitä nyt tuli. Osa toisen puolen maasta on pressun alla rikkaruohojen taltuttamiseksi, ensi vuonna siihen voisi istuttaa maanparannuskasvia. Tuossa kuvan etualalla näkyy kesäkurpitsapenkiksi ajateltu reunustettu penkki. Se syntyi aikalailla extempore kun raivasin ojanvierustaa ja totesin että hyvää maata siinäkin käytettäväksi.

Palstoille on annettu nimet. Omani on Poimulehti. Tai kuten portissa lukee "Poimunlehti". Jotenkin aina mielessäni ajattelen sen n-kirjaimen siihen nimeen ja niin kylttiä tehdessänikin sen sinne sitten survaisin kunnes rupesin miettimään että hetkonen. Mutta saa nyt olla, palsta on nyt Poimunlehti, väliN:llä.

Onni on pieniä hetkiä. Kuten kahvitauko herkun kera, kun on kaivettu kuoppaa niin että lihakset huutaa.

Tunnelmia kasvihuoneesta

Syyskuu ja kasvihuoneesssa alkaa loppusuora häämöttää. Osa kasveista on jo työnsä tehneet ja ne on kerätty kasvarista pois. Tässä vaiheessa vuotta päivällä lämpöä ja aurinkoa saattaa vielä riittää mutta yöt alkavat olla aikas vilpoisia, jopa vain muutama aste lämmintä. Kaikki tomaatinpallerot eivät ehdi kypsyä, tietäähän sen, mutta kovasti hoputan, punastukaa jo...

Kevät ja kauden aloitus.

Toukokuu oli lämmin, joten taimet sai ulos karaistumaan hyvissä ajoin. Toukokuun lopulla kaikki ovat jo päässeet kasvarin multiin. Tässä vaiheessa taimet tuntuvat niin onnettomilta rimpuloilta, tuleeko niistä mitään...

Tänä vuonna kaikki kasvihuoneen taimet olivat itse kasvatettuja: viittä lajia tomaattia (joista osa ulkona kasvavia), kolmea lajia kurkkua, chiliä, munakoisoa ja basilikaa.

Heinäkuu

Heinäkuun alkupuolella pienet taimet ovat vain muisto ja rehevät kasvit valloittavat koko huoneen. Teen aina saman tietoisen virheen eli istutan kasvarin vähän liian täyteen, jotta saan jokaisen kohdan hyödynnettyä. Tomaatit kasvavat lavankauluslaatikoissa takarivissä, laatikoiden etualalla on matalammaksi jäävät chilit ja munakoisot, basilikat kasvavat siellä sun täällä. Kurkut ovat omissa altakasteluruukuissaan huoneen takaseinällä jossa on kaikkein suojaisinta ja kosteinta. Olen todennut tämän järjestyksen olevan toimiva. Kurkkujen satokausi alkaa jo kesäkuussa jolloin tomaatit vasta availevat kukkiaan. Kun kurkut hyytyvät elokuuhun mennessä, saa tomaattisatoa ruveta keräilemään. Koko kesän joku kasvi tekee satoa herkuteltavaksi.

Elokuu

Elokuussa tomaatinvarret notkuvat tertuista. Pitkin kesää olen leikellyt tomaateista ylimääräisiä lehtiä pois jotta mahdun jotenkuten kulkemaan käytävällä. Kypsiä tomaatteja on saanut napsia jo elokuun alusta kun kirsikkatomaatit alkavat kypsyä. Kuvan tertut kuuluvat runkotomaatti Shirleylle.

Syyskuu

Vihdoin syyskuussa isotkin tomaatit alkavat punastella. Olen ajatellut jatkossa kasvattaa enemmän kirsikkatomaatteja jolloin sato ehtii varmimmin kypsyä. Nyt esimerkiksi kirsikkatomaatti Gardener`s Delight on jo lähes satonsa kypsyttänyt, kun runkotomaatissa on raakileita vaikka kuinka paljon. Kaikkein nopeiten satoa on tähän asti ruvennut tekemään ulkona kasvava pensastomaatti Gold Nugget, jonka ihanan makeista keltaisista tomaateista saa nauttia jo heinäkuussa. Se on meidän perheen ehdoton suosikkitomaatti!

Munakoiso Ophelia

 Tänä kesänä kokeilin ensimmäistä kertaa munakoison kasvatusta. Esikasvatus oli yllättänkin helppoa ja taimista tuli komeita. Lajikkeena oli minimunakoiso Ophelia, jonka satoa pääsi nautiskelemaan elokuussa. Sanotaan että munakoiso on vaativampi hoidettava, joten ehkä oli aloittelijan tuuria, kun itsestä tuntui että taimet kasvoivat ja elivät mainiosti ilman sen kummempia hoitamisia - siinä samalla ne menivät kuin tomaatitkin.

Chili Piment d'Espelette

Chilin satoisuus yllätti myös ensikertaa kokeilevan. Viime vuonna yritin kasvattaa paprikaa, mutta taimikasvatus ei onnistunut. Tänä vuonna chilien kanssa ei ollut ongelmia ja jokainen puska teki kymmenisen chiliä - neljän puskan sato on siis ollut enemmän kuin tarpeeksi meidän perheen tarpeisiin.

Tämä vuosi oli hyvä kasvihuonevuosi - lämpöä saatiin mukavasti ja vaikka suoranaisia helteitä ei paljoa ollut, kasvarin kannalta se on itseasiassa parempi. Lämpötilat pysyvät kohtuullisina eikä kastelua tarvinut tehdä ihan jatkuvasti. Ja vaikka puutarhuri repi pelihousujaan kun heinäkuun alussa iski yhtäkkinen kylmäkausi sateineen, ei kasvit olleet moksiskaan. Kasvoivat vain. Ne osaavat ottaa elämän kasvattajaansa rennommin.