Toinen kesä, tutkimusmatkoja kukkapenkkeihin

Nyt on kolmas kesä tämän puutarhan kanssa kääntymässä syksyyn. Paljon on opittu - ja paljon vielä oppimatta. Kun talon mukana saa perustuksiltaan valmiin puutarhan, ei tarvitse aloittaa tyhjästä. On valmiita kukkapenkkejä, rakennelmia, tehtyjä ratkaisuja. Monet valmiina olleista ratkaisuista ovat olleet hyviä ja monesti olen kiitellyt tehtyä pohjatyötä. Huono puoli taas on, että jos jotain haluaa muuttaa, niin vanhan muokkaamisessa on omat haasteensa verrattuna uuden tekemiseen. Ensin pitää purkaa, sitten vasta rakentaa.

Kun muutimme tähän taloon ja puutarhaan, ensimmäinen haasteeni oli ylipäätään kasvien tunnistaminen. Kuten sanottua, en ole aiemmin omistanut pihaa, enkä tiennyt puutarhan hoidosta juurikaan mitään, kuunliljat ja juhannusruusun sentäs tunnistin. Osa kukkapenkeistä oli päässyt vähän villiintymään joten aluksi en edes tiennyt minkä siellä kuuluu kasvaa ja minä ei - ja tulipa sitten hävitettyä rikkaruohojen sijasta perennojakin, kun ei malttanut loppukesään asti seurata, miten kasvit kasvavat tai kukkivat - näitä puutarhurin pieniä opinhetkiä: maltilla, odota, älä hötkyile...Pikkuhiljaa netin ja lehtien avustuksella aloin tunnistaa pihan kasveja. Oli aina yhtä riemullinen tunne huomata tutun näköinen kasvi vaikkapa puutarhalehden sivulla. Pikkuhiljaa kymmenittäin lajeja löysi nimen. Alppikärhö leikkimökin seinustalla, Tornionlaaksonruusu pation kupeessa, Patjarikko kivikkoalueella, Punatähkä Riippahernepuun alla ja niin edelleen. Toiset kasveista miellyttivät silmää, toiset eivät.

Tornionlaaksonruusun hehkua kesäkuussa

Toisena kesänä eli viime kesänä aloin muokata pihaa enemmän. Etupihan penkin olen tehnyt uusiksi itseasiassa muutamaankin kertaan. Omaan makuun se oli liian sekava, joten selkeytin penkkiä kitkemällä levinneitä kasveja ja istuttelemalla kasveja uuteen järjestykseen. Tässä hötäkässä katosi muun muassa pisamakello, mikä harmitti jälkeenpäin. Suurin urakka oli saada penkkiin pesitynyt Vuohenkello pois, puoli penkkiä piti nostaa ylös ja putsata juurista. Jossain vaiheessa kyllästyin myös ison tilan vievään neilikkaan, ja revin koko mättään pois. Olisi siitäkin voinut ehkä pienen osan säästää - taas näin jälkikäteen ajatellen. Ja kun sitten lopulta sain penkin mieleisekseni viime kesänä, tuli talvi ja... no, varmasti jokaisen puutarhurin painajainen, kuten lehdistäkin sai sitten lukea, pahin talvi 30 vuoteen kasvien kannalta. Osuipa sekin mukavasti tähän oman puutarhuriuran alkutaipaleelle. Niin sitten suurin osa penkin perennoista kuoli. Taas piti aloittaa alusta. Etupihan penkissä talvesta selvisi Ritarinkannus, Komeamaksaruohot, yksi kolmesta keijunkukasta (Purppurakeijunkukka) ja harakankellon näköinen kukka jonka oikea nimi ei ole selvinnyt - tai sitten se on harakankello? Loistosalvia ja Verikurjenpolvi tekivät siementaimia kuolleiden emokasvien tilalle, näitä pieniä alkuja koitan nyt varjella.

Tämä on se kellokukkainen kukka jonka oikeaa nimeä en tiedä. Vieressä Verikurjenpolvi.

Punapietaryrtti, tai nimitetään myös Punapäivänkakkaraksi. Ihana kaunis kasvi, jolle viime talvi koitui kohtaloksi. Huokaus.

Leikkimökin edustalla olevan kukkapenkin uudistin myös viime kesänä. Itse penkki oli valmiina, mutta siinä ei kasvanut kuin rikkaruohoja. Talvesta tämä penkki selvisi paremmin, vain Taponlehti kuoli. Muut - Aurinkonauhukset, Sormivaleangervo, Tuoksukurjenpolvet ja jo vuosia vanha Alppikärhö selvisivät ongelmitta.

Kesällä 2015 uuden uutukaiset taimet, näyttävät niin pieniltä...

Toivotaan että tulevat talvet ovat suosiollisempia istutuksille, olisi jo kiva nähdä miltä kukkapenkit näyttävät rehevine kasveineen. Nyt kun pari kesää on mennyt vastaistutettuja taimia katsellessa.