Toisen kesän kukkapenkin rakennusoperaatio

Vielä hetki viipyillään viime kesässä. Kuten kerroin, uudistin silloin jo olemassa olevia penkkejä uusin kasvein ja siistin liikaa levinneitä kasveja pois - ja tulihan sitä kitkettyä vahingossa vähän liikaakin. Olin jo päättänyt, etten tee muuta sinä kesänä perennojen suhteen. Vaan niin se vaan alkoi loppukesästä lapiokättä syyhyttää. Sivupihalla on iso kivi, jonka eteen haaveilin kukkapenkkiä. Homma alkoi kuopan kaivamisella, sillä penkin pohjalle piti saada juuriestekangas vieressä kasvavan pihlajan takia.

Luulin että pihlajan juuret kasvavat alaspäin, mutta opinpa senkin että ne kasvavat sivuille laajana viuhkana. Sitä juurtahan siinä kaivaessa sitten riitti!

Kohopenkin reunus on valmista puista reunuselementtiä. Sillä penkkiin sai mukavasti multatilaa lisää. Tontilla on hyvin kivinen moreenimaapohja, jonka päällä vaihtelevan paksuinen multakerros. Kivien takia itse moreenimaata on lähes mahdoton kovin syvälle kaivaa käsivoimin. Helpompaa on korottaa maata ylöspäin. Pohjamaan päällä on siis juuriestekangas, sen päällä ylöskaivettuja nurmikkotuppaita ja reilu kerros multaa.

Reunuksen laittoa. Pihlajan juurien takia penkin muotoa joutui suunnitelmasta hiukan muokkaamaan.

Ensimmäisenä kesänä penkkiin istutin Jättipoimulehteä, Kallionauhusta, Idänkimikkiä, Tupastiarellaa, Syysvuokkoa ja jakotaimen etupihan penkistä Verikurjenpolvea. Tämänkin penkin suhteen viime talvi oli armoton vieden toisen Kallionauhuksista, Syysvuokot ja Tupastiarellat. Ihme kyllä, jakotaimi Verikurjenpolvea selvisi, vaikka etupihan penkissä ollut emokasvi kuoli. Tänä kesänä on sitten tehty paikkausistutuksia ja lisätty kasveja muutenkin: talvesta selvinneiden lisäksi sieltä löytyy Hopeatäpläpeippiä, Rotkolemmikkiä, Idänkurjenpolvea, Kesäpikkusydäntä, Nuokkuluppiota ja pari Jaloangervoa, jotka siirsin tontilta toisesta kukkapenkistä. Viime kesänä tein myös penkkiin betonista alustan ja lintujen juottoaltaan, mutta allas halkesi talvella. Ei olisi pitänyt jättää sitä ulos... Altaan sijasta alustalla elelee nyt varpuspatsas. Ei sentäs itse tehty, kaupasta joutui ostamaan. Alla olevan kukkapenkkikuvan taustalla näkyy tonttia ympäröivä vinksin vonksin oleva heinäseiväsaita. Siitäkin tulee tarina piakkoin.

Tältä penkki näytti kesällä 2015.

Penkki alkukesällä 2016. Poimulehdet ja Kallionauhus ovat kasvaneet komeasti, uudet tulokkaat vielä pikkuisia.

Toinen kesä, tutkimusmatkoja kukkapenkkeihin

Nyt on kolmas kesä tämän puutarhan kanssa kääntymässä syksyyn. Paljon on opittu - ja paljon vielä oppimatta. Kun talon mukana saa perustuksiltaan valmiin puutarhan, ei tarvitse aloittaa tyhjästä. On valmiita kukkapenkkejä, rakennelmia, tehtyjä ratkaisuja. Monet valmiina olleista ratkaisuista ovat olleet hyviä ja monesti olen kiitellyt tehtyä pohjatyötä. Huono puoli taas on, että jos jotain haluaa muuttaa, niin vanhan muokkaamisessa on omat haasteensa verrattuna uuden tekemiseen. Ensin pitää purkaa, sitten vasta rakentaa.

Kun muutimme tähän taloon ja puutarhaan, ensimmäinen haasteeni oli ylipäätään kasvien tunnistaminen. Kuten sanottua, en ole aiemmin omistanut pihaa, enkä tiennyt puutarhan hoidosta juurikaan mitään, kuunliljat ja juhannusruusun sentäs tunnistin. Osa kukkapenkeistä oli päässyt vähän villiintymään joten aluksi en edes tiennyt minkä siellä kuuluu kasvaa ja minä ei - ja tulipa sitten hävitettyä rikkaruohojen sijasta perennojakin, kun ei malttanut loppukesään asti seurata, miten kasvit kasvavat tai kukkivat - näitä puutarhurin pieniä opinhetkiä: maltilla, odota, älä hötkyile...Pikkuhiljaa netin ja lehtien avustuksella aloin tunnistaa pihan kasveja. Oli aina yhtä riemullinen tunne huomata tutun näköinen kasvi vaikkapa puutarhalehden sivulla. Pikkuhiljaa kymmenittäin lajeja löysi nimen. Alppikärhö leikkimökin seinustalla, Tornionlaaksonruusu pation kupeessa, Patjarikko kivikkoalueella, Punatähkä Riippahernepuun alla ja niin edelleen. Toiset kasveista miellyttivät silmää, toiset eivät.

Tornionlaaksonruusun hehkua kesäkuussa

Toisena kesänä eli viime kesänä aloin muokata pihaa enemmän. Etupihan penkin olen tehnyt uusiksi itseasiassa muutamaankin kertaan. Omaan makuun se oli liian sekava, joten selkeytin penkkiä kitkemällä levinneitä kasveja ja istuttelemalla kasveja uuteen järjestykseen. Tässä hötäkässä katosi muun muassa pisamakello, mikä harmitti jälkeenpäin. Suurin urakka oli saada penkkiin pesitynyt Vuohenkello pois, puoli penkkiä piti nostaa ylös ja putsata juurista. Jossain vaiheessa kyllästyin myös ison tilan vievään neilikkaan, ja revin koko mättään pois. Olisi siitäkin voinut ehkä pienen osan säästää - taas näin jälkikäteen ajatellen. Ja kun sitten lopulta sain penkin mieleisekseni viime kesänä, tuli talvi ja... no, varmasti jokaisen puutarhurin painajainen, kuten lehdistäkin sai sitten lukea, pahin talvi 30 vuoteen kasvien kannalta. Osuipa sekin mukavasti tähän oman puutarhuriuran alkutaipaleelle. Niin sitten suurin osa penkin perennoista kuoli. Taas piti aloittaa alusta. Etupihan penkissä talvesta selvisi Ritarinkannus, Komeamaksaruohot, yksi kolmesta keijunkukasta (Purppurakeijunkukka) ja harakankellon näköinen kukka jonka oikea nimi ei ole selvinnyt - tai sitten se on harakankello? Loistosalvia ja Verikurjenpolvi tekivät siementaimia kuolleiden emokasvien tilalle, näitä pieniä alkuja koitan nyt varjella.

Tämä on se kellokukkainen kukka jonka oikeaa nimeä en tiedä. Vieressä Verikurjenpolvi.

Punapietaryrtti, tai nimitetään myös Punapäivänkakkaraksi. Ihana kaunis kasvi, jolle viime talvi koitui kohtaloksi. Huokaus.

Leikkimökin edustalla olevan kukkapenkin uudistin myös viime kesänä. Itse penkki oli valmiina, mutta siinä ei kasvanut kuin rikkaruohoja. Talvesta tämä penkki selvisi paremmin, vain Taponlehti kuoli. Muut - Aurinkonauhukset, Sormivaleangervo, Tuoksukurjenpolvet ja jo vuosia vanha Alppikärhö selvisivät ongelmitta.

Kesällä 2015 uuden uutukaiset taimet, näyttävät niin pieniltä...

Toivotaan että tulevat talvet ovat suosiollisempia istutuksille, olisi jo kiva nähdä miltä kukkapenkit näyttävät rehevine kasveineen. Nyt kun pari kesää on mennyt vastaistutettuja taimia katsellessa.

Uusi kevät ja kasvihuoneen avajaiset

Puutarhan historiikki jatkuu. Kuten jo kirjoittelin, syksyllä 2014 kasvimaan uusi ilme alkoi hahmottua ja kasvihuoneen perustukset olivat valmiit. Tarina saa jatkoa, sillä Viimein koitti sitten uusi kevät ja päästiin pystytyshommiin!

Kasvihuoneeksi olin valinnut pystytysvalmiin, alumiinirunkoisen kennokasvihuoneen, koko noin 5 neliötä. Koko määrittyi tilan mukaan, yhtään isompaa ei olisi mahtunut (valitettavasti). Ratkaisu oli myös omalle rahapussille sopiva, puurakenteiset lasihuoneet olivat liian hintavia eikä nikkarointitaidot riittäneet rakennella huonetta itse.

Pystytys oli helppoa jopa todella tuulisesta päivät huolimatta - isän ja miehen avustuksella. Muutamassa tunnissa huone oli pystyssä. Aika heiveröiseltä se tuntui ennen kuin kaikki osat olivat paikoillaan ja ehdin jo miettiä että kestääköhän tämä yhtään mitään. Nyt kun huone on toista kesää käytössä niin hyvin on pysynyt paikoillaan! Talvella kävin putsaamassa paksuimmat lumet katolta pois, eikä vääntymiä runsaslumisesta talvesta huolimatta tullut. Olen ollut valintaan tyytyväinen, toki lisää tilaa tarvitsisi aina, mutta loppuu tontin rajat kesken. Tuuletuksen kannalta olisi myös kätevä jos pakettiin kuuluisi automaattisesti toinen kattoluukku katon toisella puolella. Tämä huono puoli on valmispaketissa - sitä ei voi muokata. Puurakenteet mahdollistaisivat myös helpommat tukilankojen virittelyt, alumiinirunkoon ei helposti mitään kiinnitetä. Näiden pikkupuutteiden kanssa kuitenkin pärjää.

Kesä saa tulla!

Koska maaperässä on runsaasti voikukkaa, on kasvimaan ja kasvarin välinen alue päällystetty kuorikatteella. On ollut toimiva ratkaisu.

Kasvihuone on sorapatjan päällä, joten kasvualustoina toimivat lavankaulukset, jotka on eristekankaan päällä soralla. Keskikäytävä ja kasvarin päädyt on päällystetty kestopuulla. Koska sorapatja on leveämpi kuin itse huone, on kasvari ympäröity betonilaatalla ja samalla laatalla on tehty huoneen edusta.

Huoneen toisella sivulla on tiilimuuri koska maaperää on joutunut kohottamaan vinouden vuoksi. Muurin ja laatan välissä kasvaa ajuruohoa.

Ensimmäisenä kesänä kasvihuoneeseen pääsivät itse kasvatetut tomaatintaimet, basilikaa, kurkkua ja paprikaa. Kesä ei kyllä ollut helpoin kesä aloittaa kasvihuoneharrastus - kylmää ja sateista riitti, ja vasta elokuussa rupesivat kypsymään ensimmäiset tomaatit. Paprikat eivät myöskään meinanneet ehtiä kypsyä - ja ostotaimissa riitti kirvoja. Opetus numero yksi: joko kasvatetaan taimet itse tai pidetään ostotaimille kunnon karanteeni. Silti mikään ei himmentänyt onnea kun sai kerätä itse kasvatettua satoa!

Kasvarin edustalla kasvaa pinaattia, joka nautti viime kesän viileydestä ja teki huippusadon.

Indigo Rose lajike oli viime kesän erikoistomaatti. 

Rakkautta ensi silmäyksellä. Ensimmäinen kesä ja tapaus kasvihuone

Ehkäpä on parasta aloittaa tämän blogin tarina palaamalla hieman ajassa taaksepäin. Pitkä matka se ei ole, pari vuotta riittää. Kerron ensimmäisestä kesästä ja yhdestä suurimmasta projektista jonka pihassa olen tehnyt.
Eli...

Olipa kerran puutarha, tiellä nimellä Kaarnikka. Puutarha oli hyvin suunniteltu, rakastettu ja kauniisti hoidettu. Vaan niin koitti hetki, kun sen omistajan täytyi siitä luopua.
Kun itse näin pihan ensimmäisen kerran, oli se ihastusta ensi hetkestä - kasvimaa, omenapuut, kukkapenkit, kivikkoistutukset... Ostimme talon ja puutarhan, ja siitä hetkestä alkoi intohimoinen rakkaussuhde. Muutimme taloon keväällä ja ensimmäinen kesä meni pihaan tutustuessa. En ollut ennen omistanut kummoista pihaa, joten noviisilla uutta ihmeteltävää riitti. Suurimpaa osaa perennoista en tunnistanut, saatika mitä niille pitäisi tehdä. Alkoi armoton opiskelu - kirjojen, lehtien ja netin maailmasta kahlasin tietoa, milloin mihinkin asiaan tai ongelmaan.

Tämä näkymä oli vastassa kun pihaan astui ensimmäisenä kesänä - ei voi kuin ihastua...

Kasvimaa on yksi rakkaimmista asioista puutarhassa, joten ensmmäiseksi hyökkäsin sen kimppuun, raukka kun oli jäänyt hieman oman onnensa nojaan. Voikukat rehotti, mansikkamaa oli täynnä parhaat päivänsä nähneitä taimia ja ihme puskia siellä sun täällä heinän seassa. "Ihmepuskat" osoittautuivat kuusamiksi (sini- vai marjakuusama, en tiedä vieläkään) ja niille piti keksiä uusi paikka. Hyvin helteisenä päivänä revin puskat maasta ja rikoin varmaan kaikkia mahdollisia oppikirjan ohjeita siitä, miten homma olisi pitänyt tehdä. Ne löysyivät uuden kodin kasvimaan edessä olevasta penkistä, josta edellinen asukas oli vienyt ruusut mennessään ja penkki oli tyhjillään. Niin ne puskat vaan touhusta selvisivät ja voivat hyvin. Mansikkamaan laitoin kuntoon mutta vanha maa oli niin tautien temmellyskenttää että lopulta oli luovutettava ja hävitettävä koko mansikat. Mitäs tilalle?

Ajatus alkoi itää. Pienesti, sitten jatkuvasti kasvaen. Mitäs, jos minulla olisikin oma kasvihuone? Sitten eräänä loppukesän päivänä, vailla edes lopullista suunnitelmaa tai käsitystä, mitä homma tulisi pitämään sisällään, tartuin lapioon. Jälkeenpäin olen onnellinen että tartuin, mutta muistan useammankin turhautumisen, fyysisen väsymyksen ja silkan raivostumisen hetket jotka tästä seurasi.

Kasvimaanurkka siinä vaiheessa kun olin saanut aluetta siistittyä ja yritin saada mansikantaimet eloon

 Tapanani ei ole tehdä mitään sinne päin vaan kunnolla. Niinpä päätin kasvihuoneen tarvitsevan kunnon perustukset, kuten ohjeissa sanotaan, vaikka maaperä ei kovin routimisherkkä olekaan. Niitä perustuksiahan sitten tein. Ja tein. Ja tein. Kaivoin kuoppaa, satoja kiloja maata. Luin ohjeita, kyselin neuvoja. Punersin isojen kivien kanssa. Suunnittelin, muutin suunnitelmia eteen tulevien haasteiden mukaan, taas kaivoin. Mies pyöritteli silmiään... Ja ehkä kaikki muutkin. Oman haasteensa loi vinoon viettävä maaperä, joka piti saada suoristettua. Myös kuopasta nousevalle loputtomalle multamäärälle piti keksiä sijoituspaikka. Silloin syntyi ajatus kohotetusta kasvimaasta - eli koko kasvimaa on yhtä kohopenkkiä, lautareunuksineen.

Sitten alkoi projekti. Vasemmalla kuoppa, oikealla siinä ollut multa, laudat kasvimaan reunuksiin asetteluvaiheessa.

Kun kuoppa vihdoin oli valmis salaojineen ja routasuojineen, piti se täyttää soralla. Pihan toiseen päähän rekka toi 10 000 kiloa soraa. Ja sehän piti sieltä kuskata kottikärryillä kuoppaan. Viikko siinäkin touhussa meni, paria tuntia kauempaa ei kerrallaan jaksanut painavia kuormia kuskata.
Lopulta, sopivasti syksyn tullen, perustukset olivat valmiit ja kennolevyistä koottava kasvihuone varastossa odottamassa kevättä ja pystytystä. Siinä vaiheessa oli pakko olla itseensä tyytyväinen.
Ja puutarhan tarina jatkuu...

Tältä kasvimaanurkkaus näytti syksyn tullen 2014.