Polkujen pohdintaa

Ollaan jo maaliskuussa - kylläpäs aika on hujahtanut. Taimikasvatukset ovat jo hyvällä mallilla ja nyt vain sitä viidakkoa odotellessa, mikä yleensä on edessä ikkunoilla toukokuuhun mennessä! 

Ajatukset pyörähtelevät jo kovasti tulevan kesän projektien pariin - haaveissa on tehdä pihaan vähän isompaa mullistusta. Talon päädyssä on nurmikkoalue ja todettuani hävinneeni sodan sammaleelle ja rikkaruohoille mietin, että jospa nurmikon tilalla olisikin jotain muuta?

Haavekuvissani perennapenkit ulottuvat kattamaan lähes koko pihan ja niiden välissä risteilisi polkuja. Pitäisi vain keksiä, mistä polut tekisi? Vaihtoehtoja on vaikka millä mitalla, mutta pari seikkaa asettavat raameja: materiaali ei voi olla kovin kallista ja sen päällä pitää olla hyvä liikkua kottikärryillä - ne kun kulkevat keväästä syksyyn pitkin pihaa harvase päivä.

Joten haaveilemani liuskekivipolut jäävät toistaiseksi odottelemaan rahapussin pullistumista, samoin muutkin kivi- ja valmislaattamateriaalit. Luonnonkivipolku on ehkä turhan epätasainen ja työläs tehdä kun jokainen kivi pitää asetella niin että polku olisi mahdollisimman sileä. Olen nähnyt kuvia vanhoista tiilistä tehdyistä poluista mikä olisi kanssa aika hieno, mutta tähän tietoon ei ole vanhoja tiiliä saatavilla ja niitä tarvisi koko pihan polkuihin niin paljon... Polkuja näkee tehdyn myös laudoista, joko pitkospuutyyppisesti pitkittäin tai vaakasuunnassa pätkistyistä paloista. Varsinkin sateella ne ovat kuitenkin liukkaat, joten ei. 

Voi olla, että alkuun tyydyn niinkin tylsään materiaaliin kuin kivituhka. Se on suht edullista, helppo laittaa, saa tasaisen pinnan ja polkuja voi sitten muokata tai koristella helposti. Toissa kesänä tein betonista laattapolun nurmikolle. Helppoja tehdä ja hyvin ovat kestäneet ehjinä, joten ehkä teen niitä lisää koristamaan kivituhkapolkuja?

Vielä pitäisi päättää, miten polut reunustaa niin että ne pysyvät siisteinä. Osa poluista tulee kulkemaan niin että niitä reunustavat kukkapenkit, osaa reunustaa nurmikko. Varsinkin nurmikkokohdat ovat haaste, sillä nurmi pitää päästä leikkaamaan hyvin polun reunoilta. Eniten silmää miellyttää ajatus että polkuja reunustaa maahan upotetut reunustiilet. Niiden yli on helppo hurauttaa leikkurilla eikä nurmi pääse leviämään polulle. Jahka lumet sulaa pihasta, pääsen mittailemaan ja merkkailemaan polkujen paikkoja - sitten vain lapion varresta kiinni ja hommiin - se onkin ihan parasta!

Perennapenkkien laajennuksessa onkin sitten toinen iso pohdinnan paikka, siitä lisää myöhemmin.

Odottelua vesi kielellä

Innostuspäissäni tein tämän vuoden kasvatussuunnitelmat pääosin jo viime syksynä ja samalla hankin siemeniäkin jo. Nyt onkin sitten pitänyt olla kunnon niskalenkkiote omasta niskasta siemenhyllyjen ja -katalogien kohdalla, etten lipsu suunnitelmista... ainakaan kovin pahasti. Suunnitelmat kun ovat tarpeeksi suureelliset jo ilman lisäheräteostoksiakin!

Kun oma kasvimaa on vielä suht uusi tulokas, riittää kokeiltavia satokasveja ja lajikkeita ihan loputtomasti. Ja ensi kesälle kasvimaapalstaakin pystynee paremmin hyödyntämään, joten lisätilaa kokeiluille mukavasti. Minulla on taipumus ihastua satokasveissa erikoisiin väreihin kuten purppuramuunnoksiin, tai sitten poimin vinkkejä hyvänmakuisiksi kehutuista kasveista kirjoista ja lehdistä.

Mitä uutta siis suunnitelmissa? Palstalla aion kokeilla maissin kasvatusta, siellä kun taatusti lämmintä piisaa jos vain kesä on suosiollinen. Runåbergs Fröer -siemenkaupan valikoimissa oli kaksiväristä "Double standard" -maissia, joten se lähtee kokeiluun. Vaikka en ole vielä kertaakaan onnistunut kasvattamaan kovin hääviä punajuurisatoa, vielä en aio luovuttaa, vaan uusina lajikkeina kokeiluun pääsee keltajuurikas "Golden" ja raitajuurikas "Chioggia". Myös maa-artisokkaa löytyy kokeilulistalta, mukulat istutin jo syksyllä maahan.

Lehtikaalia olen kasvattanut parina kesänä ja ensi kesälle ostin myös palmukaalin siemeniä - oikein odotan kun saan nähdä sen kauniit lehdet! Pinaatti kuuluu kesän ehdottomiin kasvatettaviin ja uutena kokeiluna on Uudenseelanninpinaatti peruspinaatin kaveriksi. Tulevana kesänä odotan myös kovasti kesäkurpitsoita, sillä luvassa on makutesti: onko kovasti kehuttu vanha lajike "Costata Romanesco" kehujen mukainen? Entä onko makueroa myös kehuttuun "Tondo Chiaro di Nizza" lajikkeeseen?
Porkkanoista on myös tulossa lajikekokeiluita, kuten tumma "Purple Haze", keltainen "Yellowstone" ja perusoranssiporkkana "Lontoon Tori". Sieluni silmin näen tämän kolmen värin sekoituksen tuoreita porkkanoita kädessäni...

Perunoita kasvatin viime kesänä ensimmäistä kertaa kun palstalla on tarpeeksi tilaa perunamaalle. Tekisi mieli kokeilla ainakin parsaperunaa, ja ehkä mahtavan väristä Blue Kongoakin?

Uusien kasvituttavuuksien lisäksi suunnitelmissa on jo aiemminkin kasvatettuja kasveja kuten mustajuurta, purjoa, valkosipulia, keltasipulia, parsakaalia (viime kesänä ötökät söivät kaikki, tänä vuonna jos saisi maistaa itsekin?), kyssäkaalia, mangoldia, salaatteja ja tietenkin kasvihuoneen tomaatit, kurkut ja chilit. Niin ja yrtit!

Oi oi, vesi tulee kielelle kun näitä kaikkia ajattelee... Ihan eriasiahan sitten on, kuinka kasvatukset onnistuvat, mutta onneksi vielä tässä vaiheessa saa vain keskittyä haaveilemaan :)

Kesän kaipuuta ja eteneviä suunnitelmia

Tänä vuonna puutarhakuume näyttää alkavan jo yliaikaisin, nythän on vasta tammikuu eikä enää millään malttaisi odottaa! Ehkä se johtuu todella pilvisistä säistä, kauniin aurinkoisia pakkassäitä ei ole ollut tänä talvena kuin pari. Auringonpuute siis vaivaa. Tuntuu että sisäilma ahdistaa, tekee mieli ulos mutta ei sielläkään talvella paljoa puuhaa ole. Haikeana ajattelen kesäpäiviä, jolloin aamupalan jälkeen käveli ovesta ulos ja yhtäkkiä olikin kulunut monta tuntia, milloin mitäkin touhuten. No, kyllähän sekin aika koittaa vielä. Sen ajatuksen voimalla.

Suunnittelin tulevan kesän kasvimaan ja palstan kasvatukset jo viime syksynä, joten varsinaista kesän kasvatussuunnitelmaa ei tarvitse tehdä. Suurin osa siemenistäkin on valmiina, lähinnä suurin työ on hillitä itseään kuin yli-innokasta ravuria kilparadalla, ettei hullaantuisi siemenhyllyjen ja kuvastojen äärellä... Odottelen siis vain hetkeä, jolloin siemenet saa multaan...

Omaan pihaan on olemassa enemmän tai vähemmän valmis suunnitelma (tai enemmänkin hahmotelma) siitä, miten sitä jatkossa muokkaan. Tämä suunnitelman tapainen luultavasti käytännössä tulee muuttumaan vielä monta kertaa, mutta ensimmäisen osan siitä toteutin viime kesänä.

Kivikkopenkin laajennus

Pihassa oli jo ennestään isoilla ja pienillä kivillä rakenneltu porrastus, koska etupihalla on muuta pihaa korkeammalla oleva alue. Kivien sekaan on istutettu kivikkokasveja ja se onkin yksi lempikohdistani pihassa.

Kivikkopenkki pari vuotta sitten

Haaveenani on tehdä pihaan polkuja niihin kohtiin joilla kuljetaan paljon. Nurmikko niiltä kohdin vain turhaan talloutuu ja tiivistyy. Jotta suunniteltujen polkujen viereen ei jää vaikeasti leikattavia nurmikkokaistaleita, aion laajentaa nykyisiä istutusalueita. Polkua ei vielä ole, mutta aloitin jo kivikkopenkin laajennuksen alaspäin, kohti (joskus) toteutuvan polun reunaa.

Eli suunnitellulta alueelta nurmikko pois, samalla kaivoin ylös pinnassa olevia kiviä. Rakensin reunuksen pihasta löytyvistä kivistä - tällä tontilla kiveä riittää! Samalla siistin vanhaa kivikkopenkkiä heinästä ja rikkaruohoista. Vastaan tuli iloisia yllätyksiä, kuten heinän alle piiloon jäänyt Kaukaasian maksaruoho sekä pikkuruisia mehitähtipalleroita. Istuttelin niitä uudelleen putsattuihin penkkeihin.

Viime kesänä en hankkinut uuteen penkkiin vielä montaakaan kasvia, muutaman ostin valmiina taimina kuten kivikkosuopayrtin ja neidonkurjenpolven. Lehtosalvia oli tehnyt siementaimia toiseen penkkiin joten siirtelin myös niitä kivikkopenkkiin, samoin kuin pari muuta kasvia toisista penkeistä. Kevään jännitysnäytelmää on taas seurata, kuinka kasvit ovat talvesta selvinneet. Ensi kesänä to do - listalla on uusien kasvien hankinta kivikkopenkkiin, tilaa on vielä runsaasti hankinnoille!

Ehkä ensi kesänä pihasuunnitelma taas etenee - mahdollisesti ainakin polkujen verran?

Laajennettu ja siistitty kivikkopenkki viime kesänä

Ihana kamala talvi

Puheissamme talvi on se jutun pahis. Kamalaa aikaa, on kylmää, väsyttää, ahdistaa, voi kun se loppuisi jo ja olisi aina kesä.

Näin ajattelin vuosia itsekin. Että en ole talvi-ihminen, että talven voisi skipata kokonaan.

Pikkuhiljaa olen kuitenkin tajunnut, etten osaisi elää ilman.

Me täällä pohjoisessa olemme eläneet vuodenaikojen rytmissä vuosisatoja. Monelle meistä se on elämän suola, vuodenaikojen vaihtelu. Monelle kuitenkin kesä on se paras aika.

Ehkä talvea pitäisi katsoa uudesta näkökulmasta. Ehkäpä juuri talvi on se aika, joka valmistaa meidät kesään, ottamaan vastaan kaiken sen valoisuuden ja huumaavan elämän voiman jota kevät ja kesä ovat ääriään myöten täynnä. Jaksaisiko kaikkea sitä valoa ja virtaavaa energiaa ilman talven suomaa lepotaukoa?

Olen saanut viimeisen vuoden elää sillä rytmillä, joka syntyy omaa kehoa ja luontoa kuunnellen. Se on ollut hyvin havahduttavaa. Vuosia olen taistellut syksyn ja talven synnyttämää väsymystä, energian vähentymistä ja joskus alakuloakin vastaan. Vasta nyt olen oivaltanut, että antaa niiden tuntemusten tulla. Ne kuuluvat syksyyn ja talveen. Ne ovat kehon merkkejä siitä, että on hellittämisen aika. Talvilevon aika. Luonto hiljenee, kasvun voima piiloutuu hankien alle. Keholle käy samoin.

Nykyinen yhteiskunta vaatii ihmiseltä samaa aktiivisuutta ja energiaa ympäri vuoden vaikka niin ei välttämättä ole tarkoitettu. Vaikka varsinaista talviunta ihminen ei kaipaa, ehkä ihminen kuitenkin tarvitsisi talvella rauhoittumista ja menon hidastamista. Keväällä lumihangen alta paljastuu uudistunut luonto - saman uudistumisen mahdollisuuden se tarjoaa ihmisellekin. Levon jälkeen kuin itsestään energia lisääntyy talven kääntyessä maaliskuulle, uutta voimaa, uusia ideoita, tekemisen energiaa alkaa pulputa.

Tältä kannalta katsottuna nykymaailman rytmi on ihan väärin päin. Luonnonrytmissä keväällä energia lisääntyy, olisi intoa vaikka siirtää vuoria. Silti monella asia vaikuttaa olevan päinvastoin - talven jäljiltä ollaan uupuneita ja sinnitellään odottaen kesälomaa jolloin pääsee lepäämään. Vaikka kesällä meidän pitäisi olla kaikkein energisimmillämme. Sanotaan että kesällä levätään ja tankataan energiaa että jaksaa talven yli töissä - ja näinhän se menee. Vaikka luonnonrytmissä se on juuri päinvastoin - talvella pitäisi levätä että jaksetaan keväällä ja kesällä hyödyntää saatavilla oleva valoinen aika, energia ja tekemisen mahdollisuudet.

 Minulle talvilepo on lepoa puutarhasta joka kevään tullen täyttää mielen ja vie kaikki ajatukset. Kukkien ja siementen sijasta inspiroidun uusista langoista ja neuleohjeista. Liikuntakin on talvella erilaista. Kun kesällä se on hyötyliikuntaa pihalla, mieluiten aamusta iltaan jos voin valita, talvella taas nauttii kuntosalista ja hikijumpista - tai vain kävelystä pakkassäässä. Kun kevätaurinko alkaa kutitella lumihankia, mieli muuttuu levottomaksi. Alan katsella haikeana ulos - joko pääsisi pihapuuhiin? Kaivan esille ruukut ja kylvömullat, puutarhuri sisälläni heräilee ja pian onkin jo aika kun se touhuaa aamusta iltaan kasvien parissa - uuden energian voimalla.

Kirpakassa pakkassäässä, kimmeltävissä hangissa, huuruisissa puissa on lumoavaa taikaa. On huumaava tunne tehdä kävelylenkki kun pakkasta on niin paljon että ilma melkein ritisee keuhkoissa. Luonnon pysähtynyt hiljaisuus ja askeleen alla ratiseva lumi pakottaa olemaan läsnä juuri siinä hetkessä. Ja parasta on sen jälkeen tulla sisälle, käpertyä viltin alle. Levätä.

Heinäseivästelyä

Tähän hetkeen paluu menneeseen kesään ja kuinka alkukesästä meni hermo.

Tonttia kiersi heinäseipäistä tehty aita, sikäli hieno ja hyvä idea. Ajan saatossa seipäät vaan olivat lahonneet maahan upotetuista päistä ja aita kaatunut joka suuntaan kallelleen. Vielä viime kesän sitä katselin, tänä kesänä meni se hermo ja revin koko aidan pois.

Sen seurauksena olikin sitten kasa heinäseipäitä, jotka muuten olivat hyvässä kunnossa mutta toisesta päästä lahoja suurin osa. Mitäs näistä tehtäis, tuumailin tovin.

Ensin tehtiin naapurin kanssa pieni pätkä uutta aitaa hyvin säilyneistä seipäistä kompostilaatikoiden taakse. Tarkoitus olisi istuttaa siihen kärhöä, tänä kesänä se jäi tekemättä. Yritin pariinkin otteeseen ottaa omasta alppikärhöstä pistokkaita mutta juurruttaminen ei onnistunut vaikka netissä helpoksi hommaksi kehuttiin. Pöh.

Aidan lisäksi seipäänpaloista syntyi koti Mustaherukka Mortille, eli reunustin kohopenkin heinäseipään pätkillä.

Pätkityistä seipäänpaloista tuli myös pienet kukkalaatikot kaariportin molemmin puolin. Kasviasukkaat vielä puuttuu, tästäkin.

Köynnöshortensialle rakentui köynnöstuki leikkimökin taakse, niin kutsuttuun japanilaiseen puutarhaan. Sinne tein myös pari muuta porttia, joista oli kuvat Melkein japanilainen puutarha -kirjoituksessa.

Yhtenä kesäaamuna selailin netistä kuvia. Vastaan tuli kuva penkistä jonka selkänojassa oli käytetty heinäseipäitä. Siltä istumalta lähdin tekemään samantyylistä. Penkin paikka on tontin rajalla, joten se toimittaa raja-aidan tai ehkä ennemmin "rajan reunustajan" virkaa samalla. Paikka on haasteellinen rinne, joten penkistä tuli porrastettu. Kuten yleensä, tein penkin niistä tarpeista mitä tontilta löytyi: tiilistä, lankuista ja niistä heinäseipäistä.

Myös kasvimaapalstalla on hyödynnetty seipäitä, aidantolppina sekä kesäkurpitsapenkin reunuksena.

Vieläkin on pari seivästä tallessa projekti-ideoihin hyödynnettäväksi. Ylijääneitä hukkapaloja poltetaan takassa ja saadaan lämpöä kämppään.

Heinäseipäistä on tosiaan moneksi.

Viimeinen kesäkurpitsa kahvipöytään

Oman sadon kesäkurpitsat tältä kesältä on kerätty jo aikaa sitten. Mutta jääkapista vielä yksi löytyi, yllätävän hyvin ne kylmässä säilyvät käyttökelpoisina.

Tällä kertaa päätin tehdä kesäkurpitsasta kakkua, kun halusin testata resepti-ideaa.

Tulipas muuten hyvää, kelpasi jopa miehellekin ;) Hän kun suhtautuu yleensä nihkeästi siihen että kasviksia piilotellaan ruokiin, jolloin niitä ei voi ronkkia pois :D

Idea kakkuun syntyi kun kaupassa törmäsin inkiväärisiirappiin, enpä ole aiemmin sellaisen olemassaoloa huomannut. Kun se kesäkurpitsa kaapissa oli niin tein kakun siitä, aika kivaa twistiä makuun voisi tuoda myös muut kurpitsat - niitähän näin syksyllä on kaupassa yllin kyllin tarjolla.


Kaarnikan puutarhan Inkivääri- kesäkurpitsakakku

200 g raastettua kesäkurpitsaa (mielellään pieni kurpitsa, mutta jos on päässyt isoksi niin poista höttöinen siemenosa)
4 dl vehnäjauhoja
1 dl täysjyväspelttijauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl leivinsoodaa
ripaus suolaa
2 tl kanelia
1,5 dl rypsiöljyä
1 dl fariinisokeri
1,5 dl inkiväärisiirappia
4 kananmunaa

Voitele ja jauhota kuivakakkuvuoka.
Sekoita kuivat aineet yhteen. Sekoita kananmunat, kurpitsaraaste, siirappi, sokeri ja öljy. Yhdistä kaikki ainekset ja sekoita varovasti ettei jauhot sitkisty.
Paista 175 asteisessa uunissa 45 - 60 minuuttia.
Parhaimmillaan kun on saanut maustua päivän, pari.

Nautinnollisia kahvihetkiä!

Siemenet maahan - nähdäänhän keväällä?

Syksyllä pahinta ei ole kylmenevät säät tai pimeys. Vaan tottuminen sisälläoloon. Keväällä se alkaa, aamulla ulos, illalla sisälle. Päivän ulkopuuhailun jälkeen olo on fyysisesti väsynyt mutta mieli kuplii onnesta. Nyt eletään lokakuuta ja pihapuuhat alkavat olla tehty vaikka väkisin yrittää keksiä tekemistä.

Onneksi oli vielä edes syyskylvöt ja istutukset. Työrukkasissa jo sormia palelee, saappaissa maan viileys kipristää varpaita. Silti puutarhailija onnessaan myllää multaa, vielä viimeistä kertaa ennen kuin routa kovettaa maan.

Kukkapenkkiin pääsi yrityksenä numero kaksi Ukkolaukkaa. Sen violetti pallomainen kukinto viehättää suuresti. Vaan liekö viime talven syvä routa vei edelliset sipulit, kun ei laukkoja näkynyt. Nyt siis uusi istutusyritys niiden suhteen. Kuusamapuskien väliin istutin tulppaania ja pallerolaukkaa. En oikein ole tulppaanifani, mutta nyt tuntui, että keväälle kaipaisi kukkapiristystä. Kuusamat tulevat lehteen aika myöhään keväällä, joten penkki tuntui oivalliselta kevätkukkijoille. Muutama helmililja siellä olikin jo edellisen asukkaan istuttamana.

Palstalla uusi kasvatuskokeilu on maa-artisokka. Ruokakaupasta ostin maa-artisokan mukuloita ja laitoin ne maahan jo nyt syksyllä - eipä ne kevääseen olisi jääkaapissa säilyneet. Varsinkin kun ensimmäinen istutuspussillinen päätyikin keittona lautaselle! Laitoin istutuspenkin pohjalle myyräverkkoa kun povailevat kuulema myyrävuotta.

Maa-artisokan komea mukula, juuri ja juuri raaskin olla syömättä...

Talvivalkosipulia pitää aina laittaa myös, vaikka en ole tähän mennessä siitä mitään huippusatoa saanutkaan. Tänä vuonna onnistuin saamaan jo viime vuonna haikailemaani Aleksandra - valkosipulia, josta näkee mainintoja aikas usein hyvänä lajikkeena. Aleksandran lisäksi istutin Kodaver -valkosipulia. Sipulit tilasin Hyötykasviyhdistykseltä, isoja kookkaita sipuleita, kauniita kuin mitkä! Syysmarkkinoilta käsiin sattui vielä nippu suomalaisen viljelijän talvivalkosipuleita, lajikenimi jäi kylläkin epäselväksi. Niistä laitoin pari riviä kotikasvimaalle kun muut talvehtivat palstalla. Tuleepa tehtyä vertailua kasvimaiden kasvueroista, toki lajikkeet ovat erit joten täysin vertailukelpoista tästä pikkutestistä ei nyt tule. Palstalla sipulipenkin multaan sekoittelin jo loppukesällä hevosenlantaa. Vähän syksymmällä laitoin tuhkaa, ja nyt istuttaessa ripottelin jokaisen sipulin istutuskuoppaan kanankakkarakeita. Kotikasvimaalla lannoitin penkin kompostimullalla ja laitoin myös kanankakkaa. Lähtisikö näillä eväillä hyvään kasvuun?

Siementen syyskylvöt ovat minulle uusi juttu. Hullaannuin ihan täysin Hyötykasviyhdistyksen siemenvalikoimista ja tilasin paljon siemeniä jo ensi kesälle! Porkkanan siemenet päätin kokeilla laittaa maahan nyt syksyllä. Palstalla kun on siihen oivallinen maaperä - hiekansekainen, hyvin vettä läpäisevä. Toivottavasti kevätkosteus sitten auttaa kasvuunlähdössä, tänä kesänä nimittäin alkukesän kuivuus haittasi porkkanoiden itämistä. Porkkanapenkkiä en sen kummemmin lannoittanut, tuhkaa ripottelin reippaasti pintamultaan ja istutusvakoihin. Hyötykasviyhditystyksen ohjeissa kehoitetaan kastelemaan porkkanantaimia Rohtoraunioyrttikäytteellä joka sisältää paljon kaliumia. Sitä täytynee kesällä kokeilla, moista yrttiä ei ole vaan vastaan tullut vaikka olen koittanut sillä silmällä ympäristöä katsella.

Kolmea väriä porkkanoita pääsi multiin kevättä odottamaan

On aina jotenkin haikeaa laittaa siemeniä tai sipuleita maahan, on kuin päästäisi lapsen maailmalle. Että mitä siitä tulee, kasvaako se sellaiseksi kuin haavekuvissa, vai itääkö siemenistä vain kituliaita taimenparkoja ja sipulit jäävät talven jalkoihin?

Voikaa hyvin, pikkusiemenet, mukulat, sipulit. Nähdään keväällä, jooko?