Kun oma kasvimaa on vielä suht uusi tulokas, riittää kokeiltavia satokasveja ja lajikkeita ihan loputtomasti. Ja ensi kesälle kasvimaapalstaakin pystynee paremmin hyödyntämään, joten lisätilaa kokeiluille mukavasti. Minulla on taipumus ihastua satokasveissa erikoisiin väreihin kuten purppuramuunnoksiin, tai sitten poimin vinkkejä hyvänmakuisiksi kehutuista kasveista kirjoista ja lehdistä.
Mitä uutta siis suunnitelmissa? Palstalla aion kokeilla maissin kasvatusta, siellä kun taatusti lämmintä piisaa jos vain kesä on suosiollinen. Runåbergs Fröer -siemenkaupan valikoimissa oli kaksiväristä "Double standard" -maissia, joten se lähtee kokeiluun. Vaikka en ole vielä kertaakaan onnistunut kasvattamaan kovin hääviä punajuurisatoa, vielä en aio luovuttaa, vaan uusina lajikkeina kokeiluun pääsee keltajuurikas "Golden" ja raitajuurikas "Chioggia". Myös maa-artisokkaa löytyy kokeilulistalta, mukulat istutin jo syksyllä maahan.
Lehtikaalia olen kasvattanut parina kesänä ja ensi kesälle ostin myös palmukaalin siemeniä - oikein odotan kun saan nähdä sen kauniit lehdet! Pinaatti kuuluu kesän ehdottomiin kasvatettaviin ja uutena kokeiluna on Uudenseelanninpinaatti peruspinaatin kaveriksi. Tulevana kesänä odotan myös kovasti kesäkurpitsoita, sillä luvassa on makutesti: onko kovasti kehuttu vanha lajike "Costata Romanesco" kehujen mukainen? Entä onko makueroa myös kehuttuun "Tondo Chiaro di Nizza" lajikkeeseen?
Porkkanoista on myös tulossa lajikekokeiluita, kuten tumma "Purple Haze", keltainen "Yellowstone" ja perusoranssiporkkana "Lontoon Tori". Sieluni silmin näen tämän kolmen värin sekoituksen tuoreita porkkanoita kädessäni...
Perunoita kasvatin viime kesänä ensimmäistä kertaa kun palstalla on tarpeeksi tilaa perunamaalle. Tekisi mieli kokeilla ainakin parsaperunaa, ja ehkä mahtavan väristä Blue Kongoakin?
Uusien kasvituttavuuksien lisäksi suunnitelmissa on jo aiemminkin kasvatettuja kasveja kuten mustajuurta, purjoa, valkosipulia, keltasipulia, parsakaalia (viime kesänä ötökät söivät kaikki, tänä vuonna jos saisi maistaa itsekin?), kyssäkaalia, mangoldia, salaatteja ja tietenkin kasvihuoneen tomaatit, kurkut ja chilit. Niin ja yrtit!
Oi oi, vesi tulee kielelle kun näitä kaikkia ajattelee... Ihan eriasiahan sitten on, kuinka kasvatukset onnistuvat, mutta onneksi vielä tässä vaiheessa saa vain keskittyä haaveilemaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti